Target Earth




 

Vielä muutama vuosi sitten tuntui siltä ettei tämä levy olisi mahdollinen. Voivodin rumpali Away oli hyvin vahvasti sitä mieltä, että Piggyn kuoltua yhtyeen tehtävä oli vain julkaista kaikki kitaristilta jälkeen jäänyt musiikki mahdollisimman hyvin soitettuna ja sitten pistää pillit pussiin. Basisti Jason Newstedinkin sopimus kolmesta levystä tuli Infinin myötä täyteen. Odotuksia ei ollut. Sitten ne heräsivät. Alkuperäinen basisti Blacky palasi remmiin. Uudeksi kitaristiksi yhtye kiinnitti erittäin kovan Voivod-fanin, Martyr-bändissä teknistä death metallia soittavan, Daniel ”Chewy” Mongrainin. Snake jatkoi raakkumistaan. Hän n onnistunut säilyttämään skeptisyytensä ja uskonsa salaliittoteorioihin.  Aluksi bändin piti soittaa vain yksi keikka Japanissa lämmitellen Testamentia. Tatsumaki DVD:n kuvauksista on jo aikaan. Pikku hiljaa bändi kypsytteli ajatusta josko uuttakin Voivod-musiikkia voisi säveltää. Siitä se lähti.

 

Chewy on kertonut, että riffejä Target Earthille miettiessään hän halusi soittaa niin kuin kuvitteli ja olisi halunnut Piggyn soittavan tänä päivänä. Mielestäni hän on onnistunut erinomaisesti. Riffit ovat juuri niin nykiviä ja katkonaisia kuin ne aikanaan olivat. Toisaalta sooloista kuulee, että nyt on eri mies asialla ja se on vaan hyvä. Kyse ei ole pelkästään toisen soittotyylin kopioimisesta. Se että Blacky on ollut pitkästä aikaa säveltämässä kappaleita kuuluu myös. Blower-basso on mukana heti levyn alusta asti.

 

Pitkän linjan Voivod-fanille Target Earth on oikeastaan unelman täyttyminen. Levy on hyvä! Se ei ole uusi Killing Technology, Angel Rat, Phobos tai Infini. Onneksi se on vähän noita kaikkea. Mukana on yllättävänkin thräshäkkäitä kappaleita, kuten levyn nimikappale ja toisena kuultava Kluskap O'Kom. Toisaalta yhtye ei ole unohtanut progressiivista puoltaan. Sitä edustavat vaikkapa Empathy for the Enemy ja yksi kautta aikain bändin hienoimmista biiseistä Mechanical Mind. Se oli levyn ensimmäinen single. Ensimmäisenä uutena kappaleena, aikanaan Domissa Helsingissä, kuultu Kaleidos on yhdistelmä Angel Ratin rokimpaa meininkiä ja toisaalta Negatronin tylytystä. Kuten sanottu, kaikille kaikkea. Onko joku muka pettynyt? Tuskin!

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit