The Preflyte Sessions




Preflyte LP oli ilmestyessään kesällä 1969 yksi ensimmäisitä ja taatusti siihenastisen rock-historian merkittävin arkistojulkaisu. Levy sisälsi tuolloin tuntemattomien muusikoiden ammattistudiossa tekemiä äänityksiä biiseistä, joista osa ilmestyi bändin esikoislevyllä, mutta suurin osa oli jäädä kokonaan ilman julkaisua.

Preflyte sai jatko-osan vuonna 1988 kun kaksitoista aiemmin julkaistua biisiä (yhdessä viiden Preflyte-kappaleen kanssa) julkaistiin nimellä In The Beginning, joka sisältää myös 1964 julkaistun Elecktra-singlen. Julkaisu ei kuitenkaan ollut CD-aikakauden mukainen 38 minuutin kestollaan. Kolmetoista vuotta myöhemmin Sundazed-yhtiö julkaistu The Preflyte Sessions sisältää molemmat albumit sekä neljätoista aiemmin julkaisematonta äänitystä. Samaan aikaan yhtiö julkaisi vinyylisinglen, jonka biisit eivät ole mukana tuplalla. Ei siis ollut kovinkaan suuri yllätys, että nauhoja tultaisiin vileä julkaisemaan lisää. Tämä tapahtui 2012 kun Preflyte Plus ilmestyi sisältäen Sundazed-kokoelman 40 kappaleen perään vielä kahdeksan muuta. Sessioista on näin julkaistu yhteensä 50 biisiä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit