Robert Plant & Alison Krauss: Raising Sand




Robert Plant on selviytynyt upeasti raskaan rokin bändin keulakuvana olemisen synnyttämistä paineista. Hän suuntasi suhteellisen nopeasti soolouralle Led Zeppelinin hautajaisten jälkeen. Vuosikymmenien saatossa hän ei juurikaan ole pyrkinyt kosiskelemaan aikanaan maailman suurimman bändin faneja vaan on onnistuneesti tehnyt jotakin omaa ja erillistä. Yhteistyö country-tähden Alison Krauss'in kanssa on tästä huikea esimerkki.

Muistan lukeneeni aikoinaan lehtijutusta Plantin sanoneen levyn olevan yhtä paljon muusikko-tuottaja T-bone Burnettin kuin hänen ja Krauss'in. Hänen roolina oli etsi levylle sopivat biisit ja soittajat sekä luonnollisesti tuottaa levy. Hyvin hoiti hänkin leiviskänsä. 

Olen seurannut Plantin uraa 80-luvun alusta saakka ja aika nopeasti olen hänen uudet julkaisut kotiini kantanut. Jostakin syystä Raising Sand ehti olla myynnissä vuoden päivät ennen sen hankintaa. Levy osui ja upposi ja olen sitä tasaisin väliajoin kuunnellut. Kymmenen vuotta CD:n hankinnasta laitoin sen kuitekin kiertoon sillä vinyylimanian kourissa halusin tämänkin levyn analogisena versiona.

Petri Myllylä

 

Robert Plant on tietysti tuttu kaikille raskaan rockin ystäville, mutta Krauss sai tämän levyn myötä takuulla melkoisen määrän uusia kuulijoita.

Levyn toteutus kuulostaa varsin autenttiselta, eli kappaleita ei ole väännetty soundeiltaan paremmin 2000-luvulle sopiviksi. Osalla kappaleista pari laulaa yhdessä, osalla vain toinen toimii vokalistina. Vaihtuvasta vokalistista huolimatta levy vaikuttaa eheältä.

Sekä kriitikoiden että fanien myönteisesti vastaanottama albumi sai Grammyn vuoden levynä. Kraussin uralle niitä onkin riittänyt jo peräti 26 kappaletta! En ole perehtynyt muihin ehdokkaisiin, mutta kyllä tämä tunnelmaltaan miellyttävän rauhallinen levy on palkintonsa ansainnut. 

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit