Let Me Up (I've Had Enough)




Beatlesin diggailu johti siihen että ostin 1988 Traveling Willburysin levyn, jolla megatähtien Roy Orbinsonin, Bob Dylanin, George Harrisonin lisäksi musisoivat ELO:n Jeff Lynn ja itselleni tuolloin etäiseksi jäänyt Tom Petty. Levyyn ihastuneena hankin seuraavana vuonna ilmestyneen Pettyn ensimmäisen omiin nimiinsä laittaman Full Moon Feverin. Vaikka ihastuin myös Pettyn omaan tuotantoon, ryhdyin hyvin hitaasti hankkimaan hänen aiempaa tuotantoaan. Let Me Up (I've Had Enough) tuli hankittua hyllyyni vasta saatuani suuren vinyyli-innostuksen 2014.

Kuunneltuani levyn ensimmäisen kerran katsahdin netistä mitä siitä on kirjoitettu. Olin aikeissa kirjoittaa albumista itselleni harvinaisen ensikuunteluarvion. Toisten kirjoituksia luettuani päätin että jätän laajemman arvion jonnekin tulevaisuuteen jolloin olen ehtinyt kuunnella levyn useampaan otteeseen.

Kuusi sessioista ylijäänyttä biisiä julkaistiin osana Pettyn kuuden levyn Playback-boxia.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit