Woodstock Sunday August 17, 1969




Elokuussa 1969 Woodstockissa pidetty kolmipäiväinen festari oli kaaottinen suurtapahtuma ja järjestäjille totaalinen konkurssi. Heidän pelastukseksi koitui poikkeuksellinen idea äänittää kaikki festariesiintymiset. Näistä tosin vain osa on nähnyt päivänvaloa, mutta Sony kunnostautui vuonna 2009 rahastamaan maagiseen maineeseen nousseen festarin julkaisemalla ensiksi kuuden CD:n kokoelmaboxin ja heti perään usealta artistiltaan The Woodstock Experience tupla-CD:n, jolla laitettiin artistin 1969 studiolevy ja heidän Woodstock-keikka. Samassa yhteydessä myös festari-leffa sai reilusti bonuksia (esim. CCR:ltä, joka ei alkujaan antanut materiaaliaan hitiksi nousseeseen leffaan).

Janis Joplin ilmoitti kesän 1968 kiertueella eroavansa Big Brother & Holding Companystä. Viimeinen yhteinen keikka soitettiin loppuvuodesta jonka jälkeen neiti Joplin siirtyi soolouralle. Halu siirtyä askeleen verran bluesista kohti soulia ei sopinut bändin pojille ja niin Columbia Records ehdotti ja keräsi uuden bändin muusikot pitkälti sessiomuusikoista.

Kozmic Blues Band nimen saanut kokoonpano aloitti keikkailun vuoden 1969 alussa, mutta studioon menemisen kanssa ei kuitenkaan pidetty kiirettä. I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama! äänitettiin pari kuukautta ennen Woodstockia mutta se julkaistiin pari viikkoa sen jälkeen. Kymmenen biisin setissä oli mukana peräti viisi maistiaista tulevalta levyltä. Ratkaisu on siinä mielessä ymmärrettävä että lavalla oli mukana myös studiossa käytetty torvisektio, joka onkin varsin keskeisessä osassa Kozmic Blues Bandin soundia.

Kahden CD:n The Woodstock Experience laatikko sisältää ensimmäisen kerran kokonaisena julkaistun Woodstockin keikan sekä ilman bonuksia olevan I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama!

Petri Myllylä / 21.4.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit