Woodstock Sunday August 17, 1969




Elokuussa 1969 Woodstockissa pidetty kolmipäiväinen festari oli kaaottinen suurtapahtuma ja järjestäjille totaalinen konkurssi. Heidän pelastukseksi koitui poikkeuksellinen idea äänittää kaikki festarin esiintymiset. Näistä valtaosa tullaan julkaisemaan ensimmäisen kerran festarin 50-v juhlan kuuniaksi 2019. Mutta Sony kunnostautui jo vuonna 2009 rahastamaan maagiseen maineeseen nousseen festarin julkaisemalla ensiksi kuuden CD:n kokoelmaboxin ja heti perään useilta artisteiltaan The Woodstock Experience tupla-CD:n, jolla laitettiin näiden 1969 studiolevy sekä heidän Woodstock-keikka. Samassa yhteydessä myös festari-leffa sai reilusti bonuksia (esim. CCR:ltä, joka ei alkujaan antanut materiaaliaan leffaan).

Janis Joplin ilmoitti kesän 1968 kiertueella eroavansa Big Brother & Holding Companystä. Viimeinen yhteinen keikka soitettiin loppuvuodesta jonka jälkeen neiti Joplin siirtyi soolouralle. Halu siirtyä askeleen verran bluesista kohti soulia ei sopinut bändin pojille ja niin Columbia Records ehdotti ja keräsi uuden bändin muusikot pitkälti sessiomuusikoista.

Kozmic Blues Band nimen saanut kokoonpano aloitti keikkailun vuoden 1969 alussa, mutta studioon menemisen kanssa ei kuitenkaan pidetty kiirettä. I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama! äänitettiin pari kuukautta ennen Woodstockia mutta se julkaistiin pari viikkoa sen jälkeen. Kymmenen biisin setissä oli mukana peräti viisi maistiaista tulevalta levyltä. Ratkaisu on siinä mielessä ymmärrettävä että lavalla oli mukana myös studiossa käytetty torvisektio, joka onkin varsin keskeisessä osassa Kozmic Blues Bandin soundia.

Kahden CD:n The Woodstock Experience laatikko sisältää ensimmäisen kerran kokonaisena julkaistun Woodstockin keikan ja se julkaistiin lopulta 2019 myös vinyylinä. Vaikka Woodstockilla on aina ollut iso paikka sydämessäni, ja vaikka olen Janis Joplin -fani, joudun toteamaan että Janis ei ollut Woodstockissa parhaimmillaan. En sanoisi että keikka on epäonnistunut. Se ei vaan ole samalla tavalla maaginen kuin esimerkiksi Santanan.

Petri Myllylä / 21.4.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit