Austin 21.9.1983




Radioasema King Biscuit Flower Hour äänitti 1970, -80 ja -90 -luvulla Amerikassa kymmenien eri bändien keikkoja ja lähetti niitä satojen eri radiokanavien välityksellä samanaikaisesti jopa miljoonille amerikkalaisille kuulijoille. Jostakin syystä arvosteltu keikka ei ollut enää heinäkuussa 2010 Wolfgang's Vaultin sivuilla.

Robert Plant potkaisi soolouransa hienoon vauhtiin kahdella vuoden välein julkaistulla levyllä. Kitaristi Robbie Blunt, kosketinsoittaja Jeff Woodrobbe ja basisti Paul Martinez olivat osallistuneet myös biisien tekemiseen. Sitä vastoin myös kiertueella rumpalina ollut Phil Collins ei tehnyt Plantille biisejä vaan keskittyi Genesis'iin ja omaan soolouraansa. 

Lähes sataminuuttinen keikka sisältää kolmetoista kappaletta. Näistä seitsemän on esikoislevyltä Pictures At Eleven ja loput kuusi kakkosalbumilta The Principle Of Moments. En tedä sisältääkö nauhoitus koko keikan vai onko siltä poistettu mahdollisesti esitetyt Led Zeppelin -biisit. Todennäköisesti Plant ei tällä kiertueella kajonnut entisen bändinsä materiaaliin. Keikka kuulostaa hyvältä, mutta mikään erityisen mieleenpainuva se ei kuitenkaan ole. Virallinen julkaisu olisi silti enemmän kuin toivottavaa. Ehkä se jää laulajan perikunnan tehtäväksi sillä Plant ei ole innostunut keikkojensa julkaisemisesta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit