Almost Always Never




Joanne Shaw Taylor on yksi 2000-luvun bluesaallon menestyneimmistä naispuolisista bluesartisteista. Hiukan Erja Lyytisen tavoin hänen suurimpana heikkoutena on kapea-alainen ääni, jota loistokas kitarointi vain osin korvaa. Tällä albumillaa Taylor on kompensoi laulullista puutettaan tarjoilemalla levyllä hyvin laajan kattauksen rockahtavaa bluesia.  

Yhdysvaltoihin muuttaneen artistin musiikillinen suunta ei ole kovinkaan paljon muuttunut, mutta uusia sävyjä siihen on kyllä tullut. Uuden tuottajan myötä myös bändin soundi tuntuu muuttuneen aavistuksen lähemmäksi amerikkalaisia keskitien rock-bändejä. Hankin tämän levyn heti sen ilmestyttyä ja ensi kuuntelu säikäytti sillä albumi kuulosti paljon soittoaikaa saanneisiin kitaristin kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna heikolta. Kuuntelukertojen lisääntyessä pettymys väheni. Biisien joukosta löytyi ajan myötä useita hienoja kappaleita, joista Jelousy on levyn oma suosikkini. Bluesfriikit eivät ehkä innostu Almost Always Neveristä vaan jatkavat esikoisalbumin White Sugarin soittoa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit