Crosby, Stills, Nash & Young: Déjà Vu




Kun Rolling Stone -lehti listasi 2003 satojen muusikoiden ja muiden alan ammattilaisten henkilökohtaisista suosikkilistoista The 500 Greatest Albums Of All Times -listan. Déjà Vu arvioitiin artikkelissa rock-historian 148 tärkeimmäksi albumiksi. 

Déjà Vu oli pitkään itselleni tuntematon albumi. Ennen sitä taisin kuunnella tuhansia albumeja. Olin lukenut 2000-luvun alussa pari populaatimusiikin tärkeimpiä albumeja listaavaa kirjaa, ja päätin niistä innostuneena tutustua viimein myös sekä herrojen David Crosbyn, Stephen Stills'in ja Grahaman Nashin sekä kolmistaan että Neil Youngin kanssa tekemiin levyihin. Tiedostokuuntelun jälkeen ostin hyllyyni Déjà Vun. 

Neil Young liittyi kolmikon Crosby, Stills & Nashin vuotta aiemmin starttaamaan bändiin kesällä 1969. Nelikon ensimmäinen yhteisalbumi ei syntynyt kuitenkaan kovinkaan ystävällisessä ilmapiirissä ja Youngin osuus levyllä jää yllättävän pieneksi. Hän toi mukanaan bändiin basistin Bruce Palmerin, jonka kanssa hän oli soittanut Kanadassa ennen Youngin ja Stills'in perustamaa Buffalo Springfieldiä. Paljon ennen Déjà Vun äänityksiä, jo elokuussa 1969 Woodstockissa (nelikon toisella keikalla) hänen paikalle tuli kuitenkin Greg Reeves, joka hoitaa tämän levyn bassot yhdessä Stephen Stillsin kanssa. Rummuissa ollut Dallas Taylor soitti myös kolmikon esikoilevyllä.

Folk-rock ei ole koskaan ollut mielimusiikkiani, mutta pidin tästä albumista siitä huolimatta kovasti ja ymmärrän sen saavuttaman aseman. Toinen Neil Youngin biisi Helpless on albumin parhaimmistoa, mutta Stills'in tekemä avausraita Carry On on muotoaan vaihteleva helmi kananlihalle nostattavine lauluharmonineen ja albumin hienoin kokonaisuus. Tosin Young kolmesta osiosta rakentuva Country Girl on sekin todella vaikuttava, kunniahimoisella sovituksella varustettu teos. 

Kesällä 1970

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit