McCartney




The Beatles sai päätökseen loppukesästä 1969 Abbey Road LP:n studiosessiot. Vaikka bändi viimeisteli vielä sen ilmestymisen jälkeenkin saman vuoden tammikuun Get Back -sessioiden nauhoja, bändi ei Abbey Roadin jälkeen palannut kertaakaan studiolle nelimiehisenä.

Bändin managerikuvioden johdosta muiden jäsenien kanssa riitoihin ajautunut Paul McCartnet päätyi äänittämään yksin Lontoon-kodissaan neliraitaisella Studer-nauhurilla tulevaa esikoissoololevyään. Sen ilmestyttyä seuraavan vuoden keväällä hän painatti albumin sisään "haastattelun", jossa totesi jättäneensä Beatlesin ja siirtyneensä näin soolouralle.

McCartney on siinä mielessä erinomaisen todellinen Paul-levy, että se sisältää samanaikaisesti esimerkiksi jo Beatlesin äänittämän kaihoisan, runollisen ja elävän Junk, mutta toisaalta myös tuskallisen typerän Teddy Boyn. (Senkin Beatles äänitti). Itselleni hiukan etäiseksi jääneen albumin ehdoton helmi on kuitenkin rakkausballadi Maybe I'm Amazed.  

Tilasin keväällä 1980 Fazerin musiikkierhosta juuri ilmestyneen McCartney II. Musiikillisesti veljesteoksilla ei ole juuri toisiinsa yhteyttä, mutta molempien levyjen tekotapa on sama eli ne ovat yhden ja saman miehen yksin tekemiä ja äänittämiä. En tuolloin lähtenyt penkomaan Beatle-Paulin aiempi levytyksiä. Itse asiassa ostin nostalgisesti ritisevän McCartney LP:n vasta keväällä 2014.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit