Free: Tons Of Sobs




Free oli aikansa poikabändi. Sen muusikot olivat kaikki alle kaksikymppisiä heppuja, joilla oli kumminkin jo aiempaa kokemusta bänditouhuista. Basisti Andy Fraser oli vielä 15-vuotias keväällä 1968, kun bändiä kasattiin. Tuolloin hän soitti John Mayell'in bändissä yhdessä tulevan Rolling Stones kitaristi Mick Taylorin kanssa.

Bändin esikoislevyn biisejä I'm A Mover ja The Hunterin voi yhä kuulla klassista rokkia soittavilta radiokanavilta. Lisäksi ne ovat kuuluneet usein Paul Rodgersin soolobändin ohjelmistoon vielä 2000-luvulla. Bändin tutustuminen kannattaa kumminkin aloittaa heidän myöhemmistä levyistä.

Free perustettiin samaan aikaan Deep Purplen kanssa. Heidän mahdollisuudet menestykseen olivat taatusti yhtä hyvät kuin Purplella, mutta valitettavsti bändi ei kastänyt myöhemmin syntyneitä paineita. Tähän bändiin tutustuminen kannattaa. Tarjolla on hienoja hetkiä ja paljon unohtumattoman komeita biisejä.

Island Records julkaisi vuonna 2001 koko Free kataloogin remasteroituna ja nämä levyt sisältävät erittäin paljon extroja, joiden anti jää tosin melko heppoiseksi. Keräilijöille single-miksukset ja mono-versiot voivat toki olla arvokkaita. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit