Free: Free




Tutustuin Free'hin aikoinaan 80-luvun puolessa välissä. Kuuntelin tätä levyä aika paljon, vaikka se ei koskaan noussutkaan suosikikseni.

Tällä kakkosalbumillaan bändi ottaa erittäin varovaisen askeleen laajentaakseen musiikillista sanomaansa. Moni voisi sanoa että bändi itse asiassa juuttuu omaan koloonsa. Tällä levyllä on enemmän heikkoja ja tylsiä biisejä kuin millään seuranneilla levyillä. Helmet ovat aika harvassa. Omat suosikkini ovat Paul Rodgersin komeasti laulama Woman, bändin ensimmäinen singlejulkaisu Broad Daylight sekä levyn avaava I'll Be Creepin'. Sopivan hetken tullen myös minimalistinen Free Me voi saada ihon kananlihalle.

Island Records julkaisi vuonna 2001 koko Free kataloogin remasteroituna ja nämä levyt sisältävät erittäin paljon extroja, joiden anti jää tosin melko heppoiseksi. Keräilijöille single miksukset ja mono versiot voivat toki olla arvokkaita. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit