Bilateral




Joskus on kiva riehaantua. Innostuminen on hauskaa. Vaikka oslolainen Leprous oli julkaissut jo kaksi levyä, Aeolia 2006 ja Tall Poppy Syndrome 2009, ennen Bilateralia, se oli ainakin allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Ja minkälainen? Aivan parhautta! Tämä bändi pääsi kolmannella levyllään helposti vuoden kiinnostavimpien juttujen top-kymppiin kaikissa sarjoissa. Ehkä musiikissa se mahtuu kärkikolmikkoon. Livenä olisi päästävä näkemään ja niin edelleen. Aluksi mielenkiinnon herätti Bilateralin kansi. Se toi mieleen The Mars Voltan levyjen värikkäät teokset. Eipä ihme, koska kannen oli maalannut samainen Jeff Jordan, joka on vastuussa TMV:n kansista.

Bilateralin musiikki on yhtä värikästä kuin sen kansitaide. Musiikki on jännä sekoitus kaikkea mitä progressiivinen rock ja metalli pitävät sisällään ja tuovat mieleen. Monipuolisuudesta ja rajattomuudestaan huolimatta levy ei ole millään tapaa häiritsevä tai hermostunut sillisalaatti. Musiikissa ensimmäiseksi kiinnittää huomion laulavan kosketinsoittajan Einar Solbergin kerrassaan erinomainen ääni ja huikea laulutekniikka. Hän pystyy laulamaan vakuuttavasti kaikenlaisilla tyyleillä. Hän on Freddie Mercury ja Devin Townsend. Kaikki soittajat hallitsevat instrumenttinsa. Toisena huomionarvoisena seikkana pitää mainita kappaleiden melodisuus. Jopa raskaimmat ja rujoimmat runttaukset sisältävät kauneutta ja sävyjä. Levy on täynnä vastakkaisuuksiaja yllätyksiä. Kolmanneksi levy sisältää rohkeita, mutta onnistuneita kokeiluja. Jopa Emperorista tutun black metal –legenda IhSahnin soittama trumpetti toimii. Hehkutetaan vielä sen verran, että jos progemaailmassa on oikeudenmukaisuutta tästä bändistä tulee iso, vaikka sen soittajat ovat iältään vasta 20 ja 26 vuoden väliltä. Menen takaisin diggailemaan…

Tero Honkasalo   


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit