Bad Company: Rough Diamonds




Siitä huolimatta että oltuani vuosikymmeniä Paul Rodgers ja Free -fani, tutustuin tähän levyyn vasta vuonna 2009. Aivan tuntematon se ei itselleni ollut sillä hyllyssäni 1999 asti olleella kahden CD:n The Anthologylla oli alkuperäisen kokoonpanon viimeiseltä levyltä vain kaksi kappaletta. Se antaa olettaa ettei levy ole tekijöilleen yhtä rakas kuin sitä edeltäneet. Vinyyli-innostuksen vallassa ostin ensiksi levyn englantilaisen painoksen, ja vielä sen perään yhä tehdaskelmuissa olleen amerikkalaisen LP:n  

Rough Diamondsin levytysprosessi ei ollut ollut kovinkaan hedelmällinen mitä kertonee sekin että vain yksi kappaleista oli syntynyt yhteistyön tuloksena. Basisti Boz Burrell ja laulaja Paul Rodgers ottivat äänitysten aikana myös yksieräisen nyrkkeilyottelun.

Levyn avaa erinomainen Electricland, jota seuraa kokoelmallekin päätynyt, pianon siivittämä Untie The Knot. Ensimmäiseltä puolelta löytyy vielä Rodgersin Painted Face, joka on minusta epätasaisen ja ailahtelevan levyn hienoin biisi. Ovatkohan tekijät ärsyyntyneet sen typerään syntikkapohjaan, koska ovat jättäneet sen kokoelmalta pois. Uusintamiksaus tekisikin tälle biisille ja itse asiassa koko levylle todella hyvää.

Rough Diamonsia pidetään yleisesti bändin alkuperäisen kokoonpanon heikoimpana. Vaikka siltä löytyy kolme neljä kelvollista biisiä, kannattaa bändiin tutustuminen aloittaa toisesta päästä eli heidän ensimmäisestä levystään.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit