Bad Company: Run With The Pack




Bad Companyn kahden ensimmäisen levyn mukaisesti sen kolmas julkaisu Running With The Pack äänitettiin syksyllä (1975) ja julkaistiin seuraavan vuoden puolella. Tällä kertaa bändi hylkäsi Mick Jaggerin omistaman maaseutuasunnon (ja Led Zeppelinin käyttämän äänityspaikan) Headley Grangen ja suuntasi Rolling Stones Mobilen kanssa Ranskaan. Tuloksena oli jälleen hyvin menestynyt levy.

Bad Companyn kahden loistavan levyn jälkeen Run With The Pack jättää selvästi viileämmän kuvan itsestään. Bändi kuulostaa kyllä tiukalta, mutta sen kova työtahti lienee jättänyt biisien kirjoittamiseen liian vähän aikaa. Kappaleiden keston lyhentyessä, niitä on tarvittu levylle aiemman kahdeksan sijaan kymmenen. Niiden joukossa on muutama todellinen namu. Silver Blue And Gold on yksi bändin hienoimpia hetkiä ja levyn ehdoton helmi. Toinen laulaja Paul Rodgersin biisi Love Me Somebody on vähäeleisyydessään maaginen. Miltä se olisi kuulostanutkaan rodstewartmaisesti tuotettuna voimaballaadina? Sitävastoin esimerkiksi Beatlesin Hampurissa 1960-62 esittämä Leiber/Stoller kaksikon (yhdessä Doc Pomuksen kanssa) tekemä 50-luvun standardi Young Blood kuulostaa kornilta, jopa lapselliselta. Tämä ei estänyt bändin esittämästä sitä myös 1999 ja 2010 comeback-kiertueillaan.

Levyn aloittava Live For The Music ei ajaa asiaansa ihan yhtä hienosti kuin kahden edeltäjänsä avausraidat. Sitä seuraava Simple Man on hidas ja niin blues kuin kitaristi Ralphs osaa olla. Pisteet hänelle. Levyn ainoa koko bändin kirjoittama biisi on letkeä Honey Child. Biisi ei ehkä ole klassikko, mutta tällaisenaan rokkaa hyvin, tosin jää nimikappale Run With The Packin varjoon. Sen akustinen piano ja särökitara sopivat hyvin yhteen.

Kuvittelin omistaneeni tämän levyn 80-luvulla mutta kun kesällä 2013 ostin sen avattavilla kansilla olevan Jenkkipainoksen, en tuntenut LP:tä tuttuna ja epäilen dementian taas edenneen. Todennäköisesti 37 vuotias albumi on minun ensimmäinen Run With The Pack. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit