Psychedelic Pill




Neil Young ja Crazy Horse ovat tehneet yhdessä musiikkia 60-luvun lopulta lähtien. Pitkienkin taukojen jälkeen he ovat yhteen palattuaan löytäneet yhteisen soundin ja onnistuneet äänittämään kiinnostavaa materiaalia. Kesällä 2012 julkaistu coveralbumi Americana ei kuitenkaan itseäni vakuuttanut. Viisi kuukautta myöhemmin julkaistu uutta materiaalia sisältävä Psychedelic Pill todistaa American olleen kahdeksan vuotta erossa olleen tekijäjoukon harjoituskappale. 

Levyn avaava pitkä jamittelu Drifting Back pelottaa taatusti kaikkia radioformaattiin tottuneita sillä 27 minuuttinen avausraita on vaativa kuunneltava eikä siihen sisäänpääsy ole helppoa edes itselleni vaikka pitkiin biiseihin olenkin tottunut. Perään kuultava nimiraita ja pari tuplan kakkoslevyllä olevaa biisiä on puristettu radioformaattiin eli kolmeen ja puoleen minuuttiin. Niistä huolimatta levyn kiinnostavimmat kappaleet ovat kaikki kestoltaan pitkiä. Avausraitaa kymmenen minuuttia mutta silti yli 16-minuuttiset Ramada Inn ja heti levyn ensimmäisellä kuuntelukerralla omaksi suosikiksi noussut Walk Like A Giant ovat loistavia biisejä ja jo kahdestaan tekevät Psychedelic Pill'stä ostamisen arvoisen teoksen. 

Kuunneltuani levyä tiedostomuodossa pari viikkoa päätin yllättäen hankkia analogisesti äänitetystä levystä sen Blu-ray version. Pettymyksekseni kyseessä ei kuitenkaan ollut levyn monikanavamiksaus vaan 24 bittinen (CD=16 bit) PCM-stereo. Teoriassa sen tulisi kuulostaa CD-levyä paremmalta mutta koska katseluhuoneeni stereokaiuttimet eivät ole niin laadukkaat kuin audiokuunteluhuoneen (kyllä, olen onnekas ja minulla on kodissani kaksi kuuntelutilaa) Blu-ray ei kuulosta yhtään CD:tä paremmalta. Mutta onpahan minulla nyt samalla katseltavaa pieniä videonpätkiä sekä psykelistä digitaidetta samalla kun kuuntelen 85 minuuttista albumia. CD-versiolla olleen nimikappaleen vaihtoehtomiksauksen lisäksi Blu-rayllä on samasta biisistä vielä toinen vaihtoehtomiksaus sekä 37 minuuttinen instrumentaali Horse Back. Vanhan koulukunnan fani hankkinee kahdeksan biisin sisältävän tripla-LP:n. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit