Queensrÿche




Queensrÿche-leirissä sattui ja tapahtui viime kesänä. Yhtyeen solisti Geoff Tate oli ilmoittanut muille jäsenille, että hän tekee soololevyn. Muut perustivat Rising West -nimisen cover-bändin soittamaan Rÿchen varhaista, metallisempaa, materiaalia. Tuo kokoonpano sai faneilta yllättävänkin positiivisen vastaanoton. Michael Wilton, Scott Rockenfield ja Eddie Jackson kokivat tilaisuutensa tulleen. Geoff Tate saisi lähteä. Tilaisuus laulajan potkuihin tuli, kun tämä kimpaantui ennen konserttia kuultuaan vaimonsa saaneen lähtöpassit yhtyeen managerin paikalta. Monon kuva Taten persuuksiin ja Todd La Torre yhtyeen uudeksi nokkahahmoksi. Ja tapaus tietenkin isosti käräjille. Kaikki syyttävät edelleen kaikkia. Fanit jakautuivat kahteen leiriin. Niin kävi myös bändille. Tuomarin päätöksellä myös Geoff Tatella on Queenrÿche-niminen yhtye. Sen levy ilmestyi jo aiemmin, mutta eihän se tietenkään ennakkotilaajalle ole vielä saapunut. Tämän toisen Queensrÿchen levy ilmestyy kesäkuun lopussa, mutta promot ovat jaossa jo nyt. Kivahan näitä on päästä vertailemaan.

Oikeudessa Wilton ja kumppanit todistivat, että heillä on Queensrÿchelle kirjoitettua materiaalia vaikka kuinka paljon, koska Tate kieltäytyi laulamasta yhtyeen aiemmilla levyillä heidän tekemiään biisejä. Siksipä yhtye käytti niillä ulkopuolisia kirjoittajia ja soittajia. Tällä levyllä on mittaa yksitoista kappaletta ja 35 minuuttia. Se ei kerro mistään valtaisasta inspiraation määrästä. Vaan eipä levyn tarvitse pitkä olla, jos se on hyvä. Kuunnellaanpa.


X2 on intro hieman Operation Mindcrimen tapaan. Where Dreams Go To Die alkaa metallisella riffillä, joka antaa odottaa rankkaa meininkiä. Kappale kuitenkin rauhoittuu ennen kuin se pääsee kunnolla liikkeelle. Todd laulaa kuin Geoff ennen. Miksi solistin pitää matkia toista? Spore jatkaa samalla linjalla. Tyyliltään kappaleet ovat jotain Promised Landin ja Hear In The Now Frontierin välimaastoa. Ei siis ihan sitä mitä lupailtiin. Epäilys herää. In This Light on levyn ensimmäinen slovari. Missä tunne? Yhtye suorittaa. Redemption on levyn ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen single. Se julkaistiin ainakin YouTubessa. Kappale on kaikine kliseineen yksi levyn kohokohdista. Nyt ollaan vihdoin The Warning-levyn tunnelmissa. Sitä kai kaikki odottivat. Vindication on jotenkin kasassa pysymätön metalliraita ja sitä seuraava Midnight Lullaby turha välipelleily. A World Without on taas hidas, kaiketi mahtiballadiksi tarkoitettu. Sillä yhtye yrittää saavuttaa Anybody Listeningin kaltaista mahtipontisuutta. Kyllähän se onnistuu. Don't Look Back ja Fallout sopivat kategorioihin täytebiisejä ja turhaa heviä. Levyn päättää hidas, mutta aika kivasti onnistunut Open Road. Kyllä tuottaja James Bartonilla on ollut hyvin mielessä miltä Queensrÿchen pitää kuulostaa. Soundit ovat hyvät, kun Jacksonin runsaasti särötettyn basson kanssa pääsee sinuiksi. Parker Lundgren ja Wilton soittavat muutamia hienoja kitarajuttuja, mutta levyn sankari on rumpali Rockenfield, joka tuntuu olevan pitelemätön ja täynnä energiaa.

Muutamista hyvistä hetkistään huolimatta kokonaisuutena Queensrÿche tuntuu ja kuulostaa vähän väkisin tehdyltä. Markkinoille oli saatava jotain, koska myös Tatelta tuli levy. Bändi kyllä väittää ettei sillä ollut kiire. Sitä on vaikea uskoa. Jos näin oli, ehkä niitä arkistoja olisi voinut kaivella hieman kauemmin. Pari todella kovaa biisiä tekisi tälle ryhmälle ja sen uskottavuudelle hyvää. Nyt levystä jäi kovin keskinkertainen ja keskeneräinen maku.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit