Living The Blues




Living The Blues on tuplalevy, jonka kaksi ensimmäistä levypuoliskoa sisältävät kahdeksan uutta studioäänitystä toisen levyn sisältäessä vain yhden biisin, reilun 40 minuutin mittaan kasvaneen Refried Boogien.

Charley Pattonin 1929 äänittämä Pony Blues avaa albumin perinteitä kunnioittaen mutta bändiliideri Alan Wilsonin levyn ensimmäinen oma biisi My Mistake antaa vihiä siitä että losangeleslaisryhmä on ottanut jälleen yhden askeleen kohti omaa identiteettiä. Biisin simppeli bassoraita on todella vangitseva. Laulaja Bob Hiten Sandy's Blues sitä vastoin kulkee blueskaavaa fonien törähtelyiden antaessa siihen ryhtiä Wilsonin slidekitaroinnin lisäksi. Albumin, ja ehkä koko Canned Heatin historian suurin biisi Going Up The Country on panhuiluineen silkkaa poppia, mutta äärettömän hyvää sellaista.

Levyn ykköspuolen toinen blues-classikko on Jimmy Rodgers'in Walking By Myself. Bändi muuten äänitti levysessioissa ainakin kolmannen standardin eli Robert Johnsonin 1936 klassikon Terraplane Bluesin mutta sen julkaisu sai odottaa vuosikymmeniä kunnes ilmestyi osana bändin boxia. Ymmärtääkseni levyn ykköpuolen päättävä Boogie Music ja kakkospuoliskon avaava One Kind Favorin tekijä L. T. Tatman III oli bändin laulajan kaveri. Lähes kaksikymmentäminuuttinen Parthenogenesis jami on merkitty koko bändin nimiin. Itselleni se ei avaudu ja huomaan usein kuuntelevani levystä vain sen seitsemän ensimmäistä biisiä. Livelevyn Refried Boogie on samoin sellainen kolossiallinen livejuttu, josta innostumiseen tarvinneen pullon viskiä tai vaihtoehtoisesti kasan kielletyn pensaan lehtiä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit