Peace Machine




Levyn avaava One Foot In The Grave tekee asian välittömästi selväksi. Philip Sayce oli soittanut koulusta päästyään jo vuosia toisten muusikoiden taustalla joten oman levyn suhteen ei suotta säästellä vaan 28-vuotias kitaristi kuorruttaa levyään maukkailla sooloilla.

Parin kuuntelukerran jälkeen räväkkä blues-rock kuitenkin puuduttaa sillä Peace Machinen biisien joukossa ei valitettavasti ole kovin useita innostusta herättäviä ralleja. Mutta ehkä se suurin poikkeus, 11-minuuttinen nimikappale riittää kääntämään levyn plussan puolelle. Hendrixmäinen virtuositeetti yhdistettynä bändin tiukkaan power bluesiin on pala, johon ehkä edes monta steppiä korkeammalla nykybluesin karvapääkalleriassa keikkuva Joe Bonamasse ei ole kyennyt.

Albumi julkaistiin Euroopassa 2009 pikkukuvan kannella ja yhdellä bonusbiisillä sekä Peace Machinen loppuun lisätyllä akustisella piilobiisillä.

Petri Myllylä /14.12.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit