Bonn 9.10.2009




Löysin tämän keikan kesällä 2013 saksalaisen WDR-televisiokanavan nettisivuilta. Kuva on rankasti pakattu ja oletan kekseliään fanin löytävän keikasta laadukkaamman version esimerkiksi YouTubesta. Tunnin ja vartin mittainen pienellä klubilla kuvattu TV-tallenne sisältää kaksi lyhyttä haastattelua ja enimmäkseen vihdoin 2009 Euroopan julkaisunsa saaneen neljä vuotta vanhan Peace Machinen biisejä. Setissä on kuitenkin jo tässä vaiheessa kaksi seuraavan vuoden Innerevolutionin biisiä.

Peace Machinen hieno Neil Young -cover Cinnamon Girl on livenä lähes yhtä hieno. Sen perään jamitetaan todella rankalla kädelle instrumentaaliversio Beatlesin I Want You (She's So Heavy). Instrumentaalin Alchemyn jälkeen keikka päätetään Police-coveriin Next To You.

kun hollantilainen Provogue julkaisi seuraavana vuonna Saycen uuden studioalbumin Innervolution, sen ensipainoksessa oli mukana neljän biisin kooste tästä keikasta. Ehkä jossakin vaiheessa koko keikka tullaan julkaisemaan?

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit