Black Sabbath: 13




Black Sabbathin syksyn 2013 Suomen keikan lippujen tultua myyntiin sanoin ystävilleni etten minä lähde katsomaan minkään 3/4 bändin reunionia. Olinhan nähnyt alkuperäisen Bill Wardin, Geezer Butlerin, Tony Iommin ja Ozzy Osbournen muodostaman nelikon lavalla jo kahteen otteeseen. Kuunneltuani kesäkuussa 2013 julkaistua albumia englantilaisessa divarissa ennen sen (virallista) ilmestymispäivää tulin katumapäälle.

Bändin 19. studioalbumi kuulostaa raskaalta ja ilkeältä, juuri sellaiselta kuin jokainen Sabbath-fani toivoi. Bändi ei edes pyrkinyt luomaan jotakin uutta ja innovatiivista. Tuottaja Rick Rubin halusi bändin palaavan aikakoneella vuoteen 1971 ja sen rumpali Brad Wilkillä vahvistettu kolmikko todella tekee. Bändi onnistuu kopioimaan omaa itseään asettamatta itsensä kuitenkaan naurunalaiseksi. Biisien aihealueet sopivat bändille ja Ozzy kuulostaa levyllä paremmalta kuin koskaan ennen. Kuunneltuani levyä varovaisesti parin kolmen päivän välein olen pitänyt siitä enemmän ja enemmän. Viimeksi Black Sabbathin kanssa näin tapahtui 1981 kun sain käsiini Heaven And Hell LP:n. 

Tony Iommi ja Geezer Butler tekivät neljä vuotta aiemmin Ronnie James Dion kanssa onnistuneen The Devil You Know'n, mutta mielestäni 13 kuulostaa bändinimellä Heaven & Hell tehtyä albumia paremmalta. Yllättävin seikka tässä on se että Ozzy Osbournen laulu on onnistunut yli kaikkien odotusten. Seikka jota ei voi sanoa tapahtuneen Ronnie James Dion kanssa sillä hänen laulua ei mielestäni saatu kaikilta osin purkitettua ihanteellisesti. Tony Iommi sairastui syöpään kesken levytysprosessia ja jotenkin minulla on tunne että hän on ollut tosissaan lausuntonsa "nyt tai ei koskaan" kanssa. Mahtavaa että koko maailman metallifanit palkitsivat bändin jäsenet loistavilla listasijoituksilla ja erityisesti UK ja USA listaykköspaikoilla.

Vinyyliversion ja yhden CD:n peruslevyn ostajat saavat 53 minuutin ja kahdeksan biisin mittaisen timantin kovan ja päällekäyvän raskaan albumin. Tuolloin vallinneen tavan mukaan levystä julkaistiin samaan aikaan hiukan laajempi versio, tai itse asiassa kaksi. Ympäri maailmaa tupla-CD:nä julkaistu deluxe edition sisältää kolme bonusbiisiä, ja Best Buy/Saturn -kaupoista ostettuna vielä yhden bonusbiisin enemmän. Samainen Naivite in Black biisi on myös ns. Japan only biisi ja se löytyy sikäläisten levyjen ykköslevyn yhdeksäntenä kappaleena.

Yllättävää että nämä neljä biisiä eivät millään muotoa jää albumille valittujen kappaleiden varjoon. Koko tusina ja 72 minuuttia on täyttä tavaraa. Bonukset eivät tuo kuitenkaan mitään uutta maustetta soppaan, mutta tattakai bändin fani haluaa ne itselleen, eikö? Kun CD-levy aikoinaan 80-luvulla tuli markkinoille, levy-yhtiöt huomasivat nopeasti että paremman katteen tuova uusi formaatti kävi paremmin kaupaksi jos levyn tallennuskapasiteettia hyödynnettiin laittamalla levylle esim. sinkkujulkaisun B-puoli, jota ei löytynyt LP:ltä.

Firmojen markkinointiosastot eivät enää ajattele näin sillä nyt se kalliimpi ja paremman katteen tuova tuote eli LP sisältää hyvin harvoin bonuksia. Black Sabbath 13 vinyyliostaja maksoi levystään kymmeniä prosentteja enemmän kuin Best Buy/Saturn kaupoissa asioinut ostaja mutta sai silti vain 2/3 materiaalista. itse hankin nämä neljä biisiä itselleni tiedostomuodossa. Miksi bändi ei julkaissut bonuksia vinyylimuodossa? Hullu fani (=itse) olisi sen samalla kauppareissulla hankkinut. Classic Rock -lehden toimittajat nostivat levyn vuoden 2013 suosikkilistansa kärkeen. Niin taisin tehdä itsekin. 

Petri Myllylä / 9.4.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit