Black Sabbath: 13




Black Sabbathin syksyn 2013 Suomen keikan lippujen tultua myyntiin sanoin ystävilleni etten minä lähde katsomaan minkään 3/4 bändin reunionia. Olinhan nähnyt Bill Wardin, Geezer Butlerin, Tony Iommin ja Ozzy Osbournen nelikon jo kahteen otteeseen. Kuunneltuani kesäkuussa 2013 julkaistua albumia englantilaisessa divarissa ennen sen (virallista) ilmestymispäivää tulin katumapäälle.

Bändin 19. studioalbumi kuulostaa raskaalta ja ilkeältä, juuri sellaiselta kuin jokainen Sabbath-fani toivoi. Bändi ei edes pyrkinyt luomaan jotakin uutta ja innovatiivista. Tuottaja Rick Rubin halusi bändin palaavan aikakoneella vuoteen 1971 ja sen rumpali Brad Wilkillä vahvistettu kolmikko todella tekee. Bändi onnistuu kopioimaan omaa itseään asettamalla itsensä naurunalaiseksi. Biisien aihealueet sopivat bändille ja Ozzy kuulostaa levyllä paremmalta kuin koskaan ennen. Kuunneltuani levyä varovaisesti parin kolmen päivän välein olen jokaisen ensimmäisen kuuden kuuntelukerran jälkeen pitänyt siitä enemmän ja enemmän. Viimeksi näin tapahtui 1981 kun sain käsiini Heaven And Hell LP:n. 

Tony Iommi ja Geezer Butler tekivät neljä vuotta aiemmin Ronnie James Dion kanssa onnistuneen The Devil You Know'n, mutta mielestäni 13 kuulostaa bändinimellä Heaven & Hell tehtyä albumia paremmalta. Yllättävin seikka on tässä on se että Ozzy Osbournen laulu on onnistunut yli kaikkien odotusten kun Ronnie James Dion laulua ei mielestäni saatu kaikilta osin purkitettua ihanteellisesti. Tony Iommi sairastui syöpään kesken levytysprosessia ja jotenkin minulla on tunne että hän on ollut tosissaan lausuntonsa "nyt tai ei koskaan" kanssa. Mahtavaa että koko maailman metallifanit palkitsivat bändin jäsenet loistavilla listasijoituksilla ja erityisesti UK ja USA listaykköspaikoilla.

Vinyyliversion ja yhden CD:n peruslevyn ostajat saavat 53 minuutin ja kahdeksan biisin mittaisen timantin kovan ja päällekäyvän raskaan albumin. Marraskuussa 2014 Universal julkaisi tästä levyn perusmuodossa hifisteille suunnatun HD-äänellä varustetun Blu-ray'n. En ymmärrä yhtiön Blu-ray -julkaisuita. Tässäkin tapauksessa musiikki on vain kaksikanavaista. Levyn deluxe edition sisältää kolme bonusbiisiä, ja Best Buy/Saturn deluxe CD vielä yhden bonusbiisin enemmän. Yllättävää että nämä neljä biisiä eivät millään muotoa jää albumille valittujen kappaleiden varjoon. Koko tusina ja 72 minuuttia on täyttä tavaraa. Bonukset eivät tuo kuitenkaan mitään uutta maustetta soppaan, mutta vinyyliostajana jouduin nämä neljä biisiä hankkimaan itselleni tiedostomuodossa. Miksi bändi ei julkaissut bonuksia vinyylimuodossa? Hullu fani (=itse) olisi sen samalla kauppareissulla hankkinut. Classic Rock -lehden toimittajat nostivat levyn uoden 2013 suosikkilistansa kärkeen. Niin taisin tehdä itsekin. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit