Ry Cooder




Ehdin harrastaa yli kaksikymmentä vuotta aktiivista musiikin kuuntelua ennen kuin selvitin itselleni kuka Ry Cooder oikein on. Vanhan bändikaverinsa Taj Mahalin levyillä ja vanhan idolinsa John Lee Hookerin videoilta bongaamani Cooder päätyi kiihtyvästi kasvavaan vinyylihyllyyni löydettyäni kesällä 2013 hänen esikoislevyn (todennäköisesti 1972) Englanti-painoksen. 

Cooder on palkittu urallaan useilla Grammyillä ja jopa kahdella kunniatohtorin hatulla. Hän on ansioituneesti tuonnut esille amerikkalaista roots-musaa ja juuri sitä hän tarjoilee myös ensilevyllään. Mukana on vain yksi kitaristin oma kappale, instrumentaali sekin. Aivan kuten enemmän sähköistä bluesia soittava Taj Mahal, myös Ry hakee biisinsä loppuun soitettujen standardejen varjoon jääneistä herkuista. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit