Impermanent Resonance




Dream Theater -solisti James  LaBrien soololevy tuli vähän puskista. En odottanut bändin jäseniltä mitään, kun yhtyeeltä on syksyllä ilmestymässä uusi studiolevy ja live-DVD. Mukava yllätyshän tämäkin on. Sellainen oli myös kolme vuotta sitten julkaistu Static Impulse. Sillä LaBrie yhdisteli modernia heviä, Göteborg-metalliin ja kauniisiin hitaisiin.

Impermanent Resonance on tehty hyvin pitkälti edellisen levyn sapluunalla. Mitäpä sitä reseptiä muuttamaan, jos se on hyvä ja toimii. LaBrie on säveltänyt kappaleet yhdessä kosketinsoittaja Matt Guilloryn kanssa, voi sanoa jälleen kerran, koska kaverukset ovat tehneet musiikkia yhdessä jo kahdentoista vuoden ajan. Kitaraa soittaa, ja vieläpä erinomaisen hyvin, italialainen Marco Sfogli. Alempien taajuuksien möyriminen on Rob Halfordin bändistä tutun Ray Riendeaun homma. Taustabändin tärkein jäsen on kuitenkin rumpali Peter Wildoer. Hänhän kokeili myös onneaan Dream Theaterin etsiessä rumpalia, mutta silloin ei tärpännyt. Jo Static Impulselta tutut rankemmat lauluosuudet ovat tälläkin kertaa hänen juttunsa.

Levyn avaa ärhäkkä ja melkoisen nopea, In Flames -henkinen, Agony. Undertow on aavistuksen hitaampi, muttei yhtään vähemmän agressiivinen. Alku on erinomainen. Valitettavasti samaa energiatasoa ei pidetä jatkossa yllä. Kuka sitä jaksaisikaan koko ajan karjua. LaBrien laulumelodioissa on paljon vanhojen Dream Theater -kappaleiden kuuloisia juttuja, muttei nyt ihan kopioiksi asti. Mihin laulaja tyylistään pääsisi? Kolmannesta kappaleesta yhdenteentoista LaBrie kera bändin hoitaa hommansa hyvin, mutta sellainen pieni hienosäätö sävellyksistä puuttuu. Progea voisi olla enemmän ja modernia riffittelyä, eli junnaamista, vähemmän. Nyt seassa on erittäin hienoja juttuja, mutta ne eivät vielä aivan riitä erinomaisiksi biiseiksi. I Will Not Break päättää levyn samanlaisella rähinällä kuin se on alkanutkin. Nyt rähjäämisestä vastaa James itse ihan kuin näyttääkseen, että hänenkin äänestä löytyy rosoa tarvittaessa. 

Impermanent Resonance on hyväsoundinen ja kokonaisuutena vahva levy. Yllätyksestä huolimatta vastaavanlaiseen täysosumaan kuin Static Impulsen kohdalla LaBrie kumppaneineen ei ole pystynyt. Ehkä parhaat kappaleet ja ideat on säästetty Dream theater -levylle. Näin ainakin toivon.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit