Epic Obsession




Totuudessa en odottanut Burning Rainilta enää levyä. Siksipä yllätys oli melkoinen, kun tieto bändin olemassa olosta tuli. Olin luullut, että David Coverdale pitää kitaristiaan Doug Aldrichia niin tiukassa remmissä, ettei siitä livahdeta oman bändin kanssa musiikkia tekemään. Olin väärässä ja hyvä niin. Burning Rain teki vuosituhannen vaihteessa pari levyä ja hajosi Dougin liityttyä Dioon ja solisti Keith St Johnin saatua pestin Ronnie Montrosen bändissä. Sitä en tiennyt, että Doug teki levytyssopimuksen Frontiersin kanssa vähän Whitesnakeen liittymisen jälkeen. Eli tämä kiekko on ollut tulollaan melkein kymmenen vuotta. Mikään varsinainen Burning Rain -reunion tämä ei ole, koska rytmiryhmä on vaihdettu uuteen. Bassoa soittaa nyt mm. Dokkenista ja Quiet Riotista tuttu Sean McNabb ja rumpuja takoo Matt Starr, Ace Frehleyn bändistä. Eli kokoonpano on ihan asiallinen. Iso kysymys lieneekin, onko tämä levy odotuksen väärti? Ei se valitettavasti ole.

Epic Obsession kuulostaa Doug Aldrichin soololevyltä. Kitara ja varsinkin runnovat riffit ovat pääosassa. Ja jos saa sanoa, hieman liian pinnassa miksauksessa. Jostain syystä tuo runttaaminen kuulostaa kovin monotoniselta. Olisikohan kappaleita voinut koristella vähän enemmän? Keith St Johnilla on upea ääni ja hän laulaa hyvin. Opä hänn keksinyt muutamia oikein hyviä kertosäkeitäkin. Hänen äänessään on häivähdys Coverdalea, Sammy Hagaria ja muita genren kunkkuja. Ja ehkä juuri tuon takia nämä laulut kuulostavat hyvin pitkälti jo ennen kuulluilta. Ja ne tekstit. Tietty melodiseen hard rockiin kuuluvat imelät tai rehvakkaat mimmeistä kertovat sanoitukset, mutta joskus toivoisi jotain muuta. Parhaita raitoja ovat levyn avaava, menevä Sweet Little Baby Thing ja samaa osastoa edustava Till You Die. Ne ovat kuin suoraan 80-luvulta. Heaven Get Me By ja Our Time Is Gonna Come edustavat nyyhkyosastoa. Keith kuulostaa erityisen paljon Robert Plantilta. Sydäntenmurskaajaksi on varmasti ajateltu slovariosaston hienointa Made For Your Heartia. Siitä olisi kiva kuulla Coverdalen versio.

Itseluottamusta Burning Rainilta ei puutu. Niinpä bonuskappaleeksi on valittu legendaarisen Led Zeppelinin kenties mahtipontisin teos Kashmir. Tämä versio on yksitoikkoinen ja tylsä. Muutamista ilahduttavista hetkistä huolimatta samoilla sanoilla kiteyttäisin koko Epic Obsessionin. Valitettavasti.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit