The Afterman: Descension




Tämä Afterman-tuplan toinen osa ilmestyi jo aikoja sitten, mutta sain aikaiseksi kirjoittaa siitä vasta nyt. Syitä voi olla monia, mutta ainakaan vika ei ole levyssä. Ei siis ainakaan siinä mielessä että musiikki olisi huonoa tai vaikeaa.Päinvastoin Descension saattaa olla helpoin Coheed And Cambria -levy. Tarina on ilmeisesti sellaisessa vaiheessa, että rauhallisempi ja tavallaan koskettavampi lähestymistapa on ollut nyt paikallaan. Johan niitä hektisiä levyjä on tullutkin.

Levyn avaa intromainen, hidas ja melko raskas Pretelethal. Se johdattaa levyn ns. isoon biisiin. Key Entity Extraction V: Sentry The Defiant esittelee tarinaan uuden hahmon. The Hard Sell on samaa raskaampaa, mutta jotenkin groovempaa Coheed And Cambriaa kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Number City kuulostaa lähes The Policelta tai Phil Collinsilta. Joka tapauksessa kappale on täynnä soittamisen riemua.

Gravity Unionissa mainitaan rakkaus useammin kuin kerran. Se on kimurantti progeteos, varsinainen mammutti, joka kuljettaa tarinaa kuitenkaan sen enempää säväyttämättä. Salaperäisenä alkava ja kertosäkeessä riemuun kohottautuva Away We Go tavoittelee jo suurempia tunteita. Tekstissä mainittu Jersey Girl on tietty Claudion tyttö. Iron Fistiä bändi esitti akustisesti jo ennen levyn julkaisua. Se oli kipale, joka käsittääkseni, sai Claudio Sanchezin jatkamaan tätä yhä jatkuvaa teemaa. Tunnelma jonka solistin ääni luo on jotain aivan uutta Coheed And Cambrian levyillä. En ole kuullut yhtyettä yhtä haavoittuneena koskaan. Koko ajan käy ilmeisemmäksi, että Claudio laulaa omasta elämästään, johon The Amory Wars vahvasti pohjaa.

Tummasävyinen Dark Side Of Me jatkaa solistin avautumista. Videokappale on yksi yhtyeen parhaista ikinä. Muutaman tunteikkaamman hetken jälkeen tavanomaisempi 2's My Favourite 1 lopettaa levyn lohdulliseen pyyntöön: "Please bring me home".

Vaikkei The Afterman: Descensionin ilmestymisestä ole vielä puoltakaan vuotta, odotan jo suurella mielenkiinnolla minkälaiseen suuntaan yhtyeen musiikki seuraavaksi kehittyy. Tämä jatkokertomus on vienyt mukanaan, eikä sillä ole todellakaan pienintäkään aikomusta hellittää otettaan.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit