Night Life




Luther Allison taisi olla soul-yhtiö Motownin ainoa selkeä bluesartisti. Yhtiön julkaisemat kaksi edeltänyttä Allison-levyä menestyivät vähintäänkin kohtuullisesti, mutta Night Life ei käynyt kaupaksi, ja se päätti kitaristin ja detroitilaisen yhtiön yhteistyön. Pieneksi jäänyt painosmäärä on pitänyt käytetyn hyväkuntoisen levyn hinnan kohtuullisen korkealla. Itse maksoin virheettömästä kappaleesta 25 dollaria. Tietääkseni Night Lifea ei ole koskaan julkaistu CD:nä eikä se ole myynnissä ainakaan iTunesissa.

Night Life on kieltämättä heikko albumi, mutta siitä on vaikea syyttää Luther Allisonia vaan enemmänkin sen tuottajaa. Mukaan on sotkettu soulia, funkia ja ties mitä. Yhdeksän biisin sekoitus on saatu aikaiseksi ottamalla biisejä sieltä täältä alkaen Willie Nelsonista (Night Life). Lopputuloksena on sellainen cocktail, että siitä ei voi kuin tulla kipeäksi. Levyn satunnaiset valopilkut ovat Willie Nelsonin tekemä nimikappale sekä Ray Charlesin hidas pianopainotteinen I Can Make It Thru The Day. Albert King'in versiota vaisumpi Cross-Cut Saw on sekin yksi albumin harvoista valopilkuista. Levyn päättävä instrumentaali Bloomington Closing olisi saanut olla lyhyempi ja ilman saksofonisooloa. I Can Make It Thru The Day korostaa Lutherin upeaa bluestulkintaa ja biisi ansaitsisi saada suuremman huomion. Onneksi Motown otti sen mukaan 17 biisin The Motown Years 1972-1976 kokoelmalle. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit