Yhdeksän sulkaa




Onko kiire? Sitten älä edes ajattele kokeilevasi Corvuksen toista levyä. Tämä, vaikkei pitkä olekaan, vaatii aikaa. Jos taas koet, että pieni hiljentyminen ja meditatiivinen tuokio on paikallaan, suosittelen laittamaan Yhdeksän sulkaa soittimeen. Corvus jatkaa samalla, ikiomalla, linjallaan kuin ensimmäisellä levyllään. Se tekee musiikkiaan ennen kaikkea itselleen. Tällä kertaa yhtye vaikuttaa olleen erityisen herkällä tuulella. Soitinvalikoima on yhä monenkirjava. Mukana on ties mitä. eniten äänessä ovat vaisu sähkökitara ja heleät koskettimet, sähköiset nekin. Kompit tehdään edelleen marakasseilla ja erilaisilla perinnesoittimilla. Tuo toimii, koska oikeat rummut olisivat aivan liian väkevä soitin näihin sävellyksiin tai äänin toteutettuihin maalauksiin. Jokaisen kappaleen teksti on valtavan visuaalinen. Pidän musiikista, joka herättää mielikuvia.

Jotenkin Yhdeksän sulkaa kuulostaa jopa minimalistisemmalta kuin Hallittuun lentoon. Akustisuus on sittenkin se juttu. Kitaraa raavitaan varovasti herkän pianokuvion alla ja sen päälle lauletaan ääni väristen, sydäntä särkevästi. Mirva Siitarisen lauluääni vaatii hieman totuttelua, mutta se soi hienosti yhteen Raine Skibdahlin äänen kanssa, joka kuulostaa muuten aika paljon Neumannilta. Vire voi olla paikka paikoin aavistuksen huojuva, mutta se ei käy häiritsemään, koska yhtyeen soittokaan ei ole mitään ProTools-tarkkaa. Tunne on tärkein.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit