Rubidium




Maschine on näitä brittiläisiä progelupauksia joita Classic Rock ja varsinkin sisarlehtensä Prog on nostattanut kovasti esille parin viime vuoden aikana. Toki yhtyeen nokkahahmo, kitaristi ja laulaja, Luke Machin on hankkinut kannuksensa jo aiemmin soittamalla mm. Robert Plantin ja Jeff Beckin kanssa. Inside Outin tietoisuuteen Luke ja bändin basisti Daniel Mash tulivat Andy Tillisonin The Tangentin yhdestä viimeaikaisista kokoonpanoista. Luke taisi soittaa vuoden 2011 COMM-levyllä. Joka tapauksessa progea nämä muusikot ovat tehneet koko ikänsä tai ainakin siitä asti kun kitara on kädessä pysynyt.

Ja se kuuluu. Soitto ja kappaleet tällä levyllä toimivat. Esikuvat tulevat esiin eittämättä aika vaivattomasti, mutta eipä niihin tule sen enempää kiinnitettyä huomiota. Ai mitä vaikutteita levyltä voi kuulla? Kerrotaan sitten. Nimikappaleen alku muistuttaa kovasti Pain Of Salvationia, soitto-osuuksissa mukaillaan Dream Theaterin vastaavia, eikä Steve Vain kuuntelemistakaan kokonaan voida peittää. Maschinen musiikki on noista viitteistä huolimatta uniikkia ja yhtyeeltä itseltään kuulostavaa. Levyn melkoisen pitkät kappaleet on sävelletty viiden vuoden aikana ja se ehkä selittää pienen linjattomuuden. Toisaalta sovitukset ovat niin hyvät kuin voi kuvitella noin pitkään hierotuille kappaleille.

Aivan ykkösliigaan Maschine ei kovasta yrityksestä huolimatta vielä yllä. Tuo ehkä siksi, että kun Luke yrittää kuulostaa oikein kovalta metallikarjulta, hänen örinänsä ei varsinkaan avausraita The Fallenilla oikein vakuuta. Opeth tekee tuon osaston paremmin. Sen sijaan kun hän ja Daniel laulavat kimpassa, vokaaliosasto kuulostaa vallan miellyttävältä. Parhautta se on kun äänessä on myös koskettimia soittava Georgia Lewis. Tsekatkaa jopa aavistuksen jatsin ja reggaen puolelle menevä Cubixstro. Rumpujakkaralla istuu muuten James Stewart ja toista kitaraa soittaa Elliott Fuller.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit