Darkness In A Different Light




En ollut Fates Warningia varsinaisesti unohtanut, ei ole vain tehnyt mieli kuunnella yhtyettä sitten vuoden 2005 Ateenan liven. Sillä tämä legendaarinen bändi ei esiintynyt, parhaasta mahdollisesta lainarumpalista huolimatta, aivan edukseen. Nick Di'Virgilio teki mitä pystyi, muttei saanut soittamisen riemua, paloa ja vimmaa sytytetyiksi muihin jäseniin. Nyt rumpupallilla istuu mm. Rob Halfordin bändistä tuttu Bobby Jarzombek. Alkuperäistä takojaa, ja yhtyeen ehkä isointa tähteä, Mark Zonderia ei ilmeisesti ole edes yritetty houkutella takaisin. Eipä siinä, hyvin Bobby tonttinsa hoitaa. Muu ryhmä on ennallaan. Ray Alder laulaa, Jim Matheos ja Frank Aresti hoitavat riffit ja soolot  ja Joey Vera on vastuussa matalista taajuuksista ja groovesta.

Darkness In A Different Light on yhtyeen itsensä mukaan paluuta aitoon kitaravetoiseen Fates Warning -musiikkiin. Eipä yhtyeen kanssa tarvitse olla eri mieltä. Jos koskettimia on mukana, niin ne on jemmattu niin hyvin koristeisiin, etteivät juuri erotu, eivät myöskään edukseen. Kitaraa sen sijaan on tarjolla runsaasti. Riffejä ja ideoita piisaa. Karvan alle neljän minuutin mittainen Desire on esimerkki kappaleesta johon johon joku Dream Theater olisi käyttänyt aikaa vähintään tuplasti. Fates Warning osaa pakata tyylikkäästi. Biisistä ei puutu mitastaan huolimatta mitään. Eikä kappale venyttämällä parane. Toisaalta kyllä yhtye osaa hommaa hienosti rakennella myös hitaasti, kuten kauniisti näppäillyllä Lighthousella ja levyn päätävällä, mammutimaisiin mittoihin kasvavalla And Yet It Movesilla. Koko ajan ei tarvitse paahtaa täysillä, mutta välillä pitää. Voisiko olla niin että tämäkin ryhmä olisi oppinut jotain sitten edellisen, aavistuksen kokeellisen, FWX-levynsä. Tällä kiekolla on monta levyn parasta biisiä. En osaa päättää One Thousand Firesin, I Amin ja Kneel And Obeyn väliltä. Se on kuitenkin varma, että Perfect Symmetry pysyy edelleen Fates Warning -suosikkinani, mutta kyllä Darkness In A Different Light on ihan mitallisijassa kiinni.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit