Apocalypse




Tiesin Stephen Brunerin Suicidal Tendencies vikkelänäsormisena, toteemimaisena basistina, joka piti hallussaan lavan etuosaa valtavan bassonsa kanssa. Ihmettelin, kun kuulin hänen jättäneen Mike Muirin ryhmän. En tiennyt hänen Thundercat alter egostaan mitään. Se on vahinko, koska Apocalypse on jo toinen soololevy Brunerilta. Edellinen The Golden Age of Apocalypse ilmestyi pari vuotta sitten.

Levy-yhtiö tykkää mainostaa, että Thundercat on soittanut Red Hot Chili Peppersin, Snopp Doggin ja vaikkapa Stanley Clarken kanssa. Yhtä hyvin olisi voitu sanoa, että Brunerin musiikki on omituinen sekoitus noita kaikkia. Funk ja soul tulevat ensimmäisinä juttuina mieleen, kun levyn laittaa soimaan. Tässä vaiheessa kaikki purot valtavirtaan ovat auki. Sitten paljastuu tämän todellisen artistin aito luonto. Hänhän on melkoinen virtuoosi myös progressiivisen rockin ja jatsin parissa. Kuka laittaa levylleen rumpusoolon?

Apocalypse vaatii kuulijalta aikaa ja paneutumista. Kappaleet eivät ole helppoja omaksua, niitä ei ole kirjoitettu perinteiseen säkeistö-kertosäe -malliin. Progea! Tempo on koko levyn ajan rauhallinen ja sellaiset Suicidal Tendencies -tyylisen purkaukset puuttuvat kokonaan. Se on pelkästään hyvä asia. Lähimpänä radiohittiä on kepeästi keinuttava Oh Sheit It's X. Se on levyn bailuraita. Siihen on joku tehnyt hauskan animaatiovideon. Paras kappale on mielestäni Lotus and the Jondy, eikä pelkästään Thomas Pridgenin rummutuksen ansiosta. Nyt on jatsia! Yksinkertaisuudestaan huolimatta biisi vie mukanaan. Kautta albumin Brunerin lauluääni tuo mieleen Stevie Wonderin. Ei se yhtä vahva ole, mutta on siinä samanlaisia sävyjä. Tämän perusteella täytyy perehtyä myös siihen debyyttiin.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit