Ultralive Ballisticrock (DVD & CD)




Ted Nugent julkaisee neljännen konserttivideonsa kymmenen vuoden sisään. Keikka kuvattiin amerikkalaisen kaapelikanavan HD Netin toimesta ja tämä lienee syynä siihen että sen julkaiseminen kauppatavarana kesti yli kaksi vuotta. Nugent ei ole julkaissut kymmeneen vuoteen kuin yhden studiolevyn, joten tilatessani Blu-ray'n tiesin saavana lähes samaa tavaraa kuin mitä on katseltavissa ja kuunneltavissa miehen aiemmilta videoilta. Nugentin 2011 kiertueelle nimensä antanut I Still Believe ja Raw Dogs & War Hogs edustavat Uncle Tedin uutta materiaalia ja jousimetsästyksen legendasta Fred Bearista kertova kappale tulee 90-luvulta. Suurin syy Ultralive Ballisticrockin hankintaani taisi olla se, että aiemmilla videoilla vieraillut, Ted Nugentin menestysvuosien laulaja-kitaristi Derek St. Holmes on liittynyt bändiin vakituisesti ja hän laulaa keikalla ne biisit, jotka hän aikanaan lauloi levyille. 

Lähes kahden tunnin keikka on taattua Nugent-tasoa ja tyyliä. Bändi soittaa hyvin sille tutun best of -setin, Ted jauhaa biisien välillä omaa poliittista sanomaansa kehuen Amerikkaa, sen sotavoimia ja luonnossa liikkumisen vapautta ja tietenkin miehelle rakasta metsästystä. Kunnon konservatiivin tapaan Obaman hallinto saa myös kuulla kunniansa. 

Laitettuani Blu-ray'n ensimmäisen kerran soittimeen petyin pahoin kun huomasin ettei sille ole tarjolla HD-ääntä. Tästä lähtee iso miinus äijän Euroopan firmalle Italiaan. Koska tarjolla on sama Dolby 5.1 kuin DVD, parin euron lisähinnalla ei saa kuin hiukan terävämpää kuvaa. CD-paketissa oleva 2CD+DVD olisi ollut parempi hankinta. Keikan saa myös normaalina DVD:nä. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit