St. Louis 13.3.1983




Amerikan  musiikkikanava MTV kuvasi Sammy Hagarin Three Lock Box -kiertueella 17.000 st.louislaisen edessä soitetun keikan. Mies on elementissään ja vaikka Hagarin 80-luvun alun musiikkia on paikoin turhankin poppia, on laulaja silti rock isolla R:llä. Hän esimerkiksi kaappaa ennen Montrosen vanhaa hittiä Bad Motor Scooteria kuvaajalta kameran kuvaten sillä yleisöä.

Mielenkiintoisinta tämän keikan katsomisessa on se, että kuinka suuri osa Van Halenin ensimmäisen videojulkaisun itseä aikoinaan miellyttäneistä ratkaisuista (langaton suumikrofoni, kattoon kiipeily) tulevatkin Sammyn aiemmista lavatouhuista. Samoin Chickenfootin 2009 DVD sisältää paljon elemettejä, joita Sammyllä oli käytössään jo 1983.

Virallista DVD-julkaisua odotellessa tämän keikan voi katsoa YouTubesta. Puolentoista tunnin esityksen lisäksi keikan radioesitys sisälsi pari ylimääristä biisiä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit