Cast The First Stone (EP)




Levyteollisuus on joutunut 2000-luvulla kuihtumaan ja siitä on tullut varovainen. Ikävän kehityksen etuna on uusien bändien suosion testaamiseen tarvittavien pienlevyjen julkaisemisen elpyminen. Virginmarys piti pitkään julkaisutoimintansa omissa käsissä ja tämä 24 minuuttinen EP on omakustanne. Markkinat tykkäsivät siitä ja bändi oli 2011 kysytty lämppäriesiintyjä.

Cast The First Stone ei ole mikään uuden bändin häpeilevä kokeilu vaan täysin valmiin bändin hieno avaus. Kolmimiehiseksi kokoonpanoksi bändin räiskyvän raskas rock pursuaa sellaista elinvoimaa mitä ei voi olla vastustamatta. Ilman bisneskriisiä bändin esikoislevy olisi taatusti ilmestynyt heti tämän pikkulevyn perään. Itse asiassa puolet EP:n biiseistä päätyi helmikuussa 2013 julkaistulle kokopitkällä albumille. Näistä Portrait Of Red on levyllä sen 2011 julkaistussa muodossa. Esikoisjulkaisun hienoimpien hetkien joukossa on EP:n avausraita, iTunesissa kuukauden biisiksi valittu Bang Bang Bang. Levyn päättävä nimiraita Cast The First Stone on sen ehdototon helmi, mutta yllättäen se ei päätynyt King Of Conflictille. Upeasti viuluja hyödyntävä, "köyhän miehen Kashmir"  kannattaa ehdottomasti hankkia vaikka latauksena. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit