Parallel Lines




Sain nuoruudessani houkutelta äitini Fazerin musiikkikerhon asiakkaaksi jolloin perheeseemme tuli automaattisesti joka kuukausi uusi vinyylilevy (ellemme erityisesti ilmoittaneet ettemme sitä halua osta). Oletan nähneeni Blondien laulajan Debbie Harryn kuvan jossakin taloutemme nuorisolehdessä sillä hänen viettelevä olemus herätti 13-vuotiaassa kiinnostusta. Ei ehkä niinkään musiikkia vaan itse persoonaa kohtaan. 

Parallel Lines taisi olla yksi niistä harvoista albumeista, joita diggasin siskoni kanssa yhdessä. Yhä edelleen kaikkien vuosikymmenien jälkeen levy on pysynyt muistissa ja se kuulostaa tutulta vaikka edellisestä kuuntelukerrasta olisi kulunut vuosikymmen. Se on lähes täydellinen pop-albumi, joka on poikkeuksellisen tasainen eikä sen suuruus lepää vain muutaman hitin varassa. Lähes káikki sen raidat julkaistiin myös singleinä, joista suurimmat myynnit saavuttivat Hanging On The Telephone, Amerikan ja Englannin listaykkänen Heart Of Glass sekä Sunday Girl (jota ei julkaistu Jenkeissä).

Levy remasteroitiin ensimmäisen kerran jo 90-luvulla. Oma versioni tulee 2000-luvun alusta, jolloin siihen liitettiin bonuksiksi kolme liveraitaa ja yksi demo vuodelta 1975. Sen jälkeen siitä on julkaistu myös juhlalevy, jonka bonukset keskittyvät sinkkuharvinaisuuksiin kun Sunday Girlin ranskankielinen versio. Tosifani joutuu kuitenkin ostamaan myös bändin sinkkukokoelman sillä esimerkiksi Heart Of Glass sinkun kohtuullisen heikko B-puoli Rifle Range uupuu molemmilta nykyään (2014) myynnissä olevilta Parallel Lines'ilta. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit