Lapse Of Reality




Kun katselee Ring of Firen levyn kantta, jossa johonkin taivaalla lentävään vuoreen kulkevat leijuvat kiviaskelmat, niin vähän jännittää. Varsinkin, kun bändin viime vuonna julkaistu live-levy on vielä tuoreessa muistissa. Levyn avaava nimikkobiisi Lapse of Reality kuitenkin pyyhkii kaikki huolet mennen tullen. Kappale kulkee bändin aiempaan materiaalin verrattuna huomattavasti raskaammin ja jos mahdollista progressiivisemmin. Mark Boals toki laulaa korkealta ja kertosäkeet aina vaan ylempää, mutta soitto tukee tuota suoritusta hyvin. Upeaksi kappaleen tekee juuri kertosäe, joka on aivan peruspoppia.

 

Muu levy kulkee samoilla linjoilla. Kappaleissa on progressiivista rockia ja myöskin tuota bändin tyylisuunnaksi kuvattua neo-klassista heviä, mutta ennen kaikkea aiempaa enemmän selkeätä ja helposti omaksuttavaa poppia. Proge ja pop lyövät kättä tällä levyllä vallan sovinnon haluisasti, osat eivät riitele keskenään lainkaan. Boals uskaltaa laulaa nyt aiempaa enemmän alhaalta. Miehen ääni soi itse asiassa paremmin alarekisterissä. Toki miehen oopperamaneerit ovat edelleen tallessa, mutta ne eivät ole esillä häiriöksi asti.

 

Ring of Fire on siis tekaissut erinomaisen levyn. Jos bändistä puhutaan neo-klassisen, eli Yngwie Malmsteenin tyylisen, hevin pelastajana, ei olla ainakaan kaukana totuudesta. Tony MacAlpine on tuonut riffit taas tärkeäksi osaksi heviä. Niin pitääkin olla. Jos Lapse of Reasonia pitää verrata johonkin levyyn, niin se on yhtä kepeä ja toisaalta tarttuva kuin Malmsteenin Trilogy. Erittäin positiivinen yllätys.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit