Homecoming (DVD & CD)




Nazareth oli pitkään itselleni sellainen puolituttu yhtye. Tutustuin bändin 70-luvun tuotantoon nuoruudessani 80-luvun alussa, mutta omaan hyllyyni ne eivät tuolloin päätyneet. Vuoteen 2014 mennessä sain kuitenkin lopulta kuunneluksi bändin koko studiotuotannon.

Homecoming DVD meni ilmestyessään itseltäni kokonaan ohi, mutta reilu kymmenen vuotta myöhemmin näin kirjastossa sen DVD/CD-combon. Samana iltana katsoin kotonani pienellä klubilla kotiyleisön edessä kuvatun keikan. Ja hyvältä se näytti vaikka bändin alkuperäisjäsenet toki ikääntyneitä herroja onkin.

Illan setti rakentuu enimmäkseen 70-luvun hittien varaan mutta on mukana tosin uuttakin materiaalia. Olen kuunnellut keikkaa ns. lenkkimusana ja sen innoittamana ostin mainitun DVD/CD-combon kotiini.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit