Black Sabbath: Born Again




Klassiseen Ozzy-kokoonpanoon tai lähes maagisuuksiin kohoavan Ronnie James Dion taideheavyyn verrattuna tämä levy on ilkeä, synkkä ja tavattoman bassovoittoisen raskas. Olin diggaillut pari vuotta Deep Purplea ja jopa nähnyt yhden Ian Gillanin Suomen keikan. Sabbath kuului sekin suosikkeihini. Se oli ilmestyessään itselleni valtaisi pettymys. Vaikka mukana on muutama hyvä erinomainen biisi kuten Zero The Hero, levy on pullollaan keskinkertaisia biisejä, joihin Gillanin lauluääni sopii todella huonosti.

Suuren pettymyksen johdosta jätin väliin jopa bändin Euroopan kiertueen avanneen Helsingin keikan. Siitä saamani kuvauksen perusteella en ole sen päätöksen perään juuri itkenyt. Neljännesvuosisata myöhemmin levy kuulostaa astetta paremmalta kuin ilmestyessään. Mutta ei tämä ole vieläkään mikään fanin pakkohankinta.

Black Sabbathin lähes koko levytuotanto on saatavissa yhä vinyylinä. Jostakin syystä levyn vuonna 1996 tehdyn remasteroinnin yhteydessä julkaistu LP ei soi mitenkään lämpimästi tai edes dynaamisesti. Jokin taisi mennä sen tekemisessä pahasti pieleen. En omista enää aikoinaan ostamaank alkuperäistä vinyyliä, joten en osaa sanoa onko se näistä kahdesta laadukkaampi. Mutta kuten Ian Gillan on useasti todennut, Born Again -levy meni jo siinä vaiheessa pilalle kun bändin basisti pääsi miksaamaan sitä. Alkuperäistä miksausta, tai mieluiten remiksausta odotellessa tämän levyn voi hyvin jäädä odottamaan.

 

Levystä julkaistiin 2011 deluxe edition, jossa on mukana elokuussa 1983 soitettu Reading'in festerikeikka sekä sessioista ylijäänyt biisi. Valitettavasti levyn alkuperäisiä moniraitanauhoja ei ole löydetty eikä näin kauan odotettua (ja kaivattua) remiksausta saatu aikaiseksi. Albumin uudelleenmasterointi on laadukasta työtä, mutta uuden julkaisun ostotarve riippuu siitä kuinka arvokkaana näkee kakkoslevyn bonukset. Levyltä ulosheitetty The Fallen ilmestyi 2000-luvun alussa bootleglevyllä, mutta intstumentaali Stonehengen lähes viisi minuuttinen versio oli ainakin minulle aiemmin kuulemataton, mutta ei silti kovin innostava lisä albumiin. Samaa voi sanoa bändin Readingin festivaalin yhdeksän biisin mittaisesta keikasta. Se ei ole kovinkaan maaginen keikka ja voin vaikka vannoa kuulleeni siitä pidemmän ja paremman laatuisen bootlegin.

 

Petri Myllylä

 

Vuosi 1983 oli sekavaa aikaa Black Sabbath -faneille. Pidin itseäni jo tuolloin moisena, vaikka totuudessa en vielä tuolloin tiennyt bändistä tuon taivaallista. Orkesterissa tapahtui paljon ja suomalainen rock-media ei ollut aina ajan tasalla. Tuohon aikaan ei todellakaan ollut internetiä, saati muita nopeita tapoja saada tietoa itseään kiinnostavista asioista. Piti elää huhujen ja tiedonmurujen varassa. Kuulin Black Sabbathin, kautta aikojen ensimmäisestä Suomen keikasta isommilta pojilta, jotka olivat menossa konserttiin (21.8.1983 Helsingin jäähalli). Kerroin keikasta kotona aivan viime hetkellä, enkä tietenkään saanut lupaa lähteä yksin Helsinkiin asti. Kyllä harmitti.

Hieman myöhemmin syksyllä sain käsiini 2 Black Sabbath-kasettia – Sabbath Bloody Sabbath ja Born Again, joka oli ilmestynyt maailmalla 7.8.1983 – yllättäin levy ilmestyi Suomen kauppoihin vasta keikan jälkeen. Olin aiemmin kuullut vain Ronnie James Dion laulamaa Black Sabbathia. Pääni oli aika pyörällä kun taas piti tutustua kahteen uuteen Black Sabbath -kokoonpanoon. En tähän päivään mennessä ole osannut päättää kumpi levyistä on parempi.

Born Againia olen kuunnellut kiihkeästi yli 20 vuotta ja se tuntuu edelleen pelottavalta ja ilkeältä levyltä. Born Againissa ei ole sitä sivistynyttä hienostuneisuutta, joka leimasi erityisesti Heaven and Hell ja jonkin verran myös The Mob Rules -levyä. Born Again runnoo, raastaa ja ryskää kuin kouluttamaton staffordshiren bullterrieri. Pelottelee kuin Manaaja konsanaan. Levy on varmasti Sabbathin raskaimpia, jos ei jopa se kaikkein hevein.

Jos levyn musiikki on karua, niin samoin ovat myös tekstit. Laulujen nimistä saa käsityksen, että levyllä laulettaisiin pahoista asioista, mutta totuus on aivan muuta. Sanoitukset kertovat maailmasta 80-luvun alussa. Tuohon aikaan kehitys kehittyi ja bändin naapurissa asunut pappi häiriintyi pahasti bändin musisoinnista. Nauhoitusten välillä piti käydä baarissa oluella ja niin kuin humalassa ajaessa usein käy – autosta tulee Trashed. Teksteissä ei siis loppujen lopuksi ole mitään yliluonnollista tai saatanallista, päinvastoin tekstit olivat hyvinkin maanläheisiä.

Valitettavasti Born Againin biisimateriaali on erittäin epätasaista. Mukana on ehdottomia Black Sabbath- helmiä, kuten Disturbing The Priest, Zero The Hero (jonka riffiä Guns’n’Roses lainasi Welcome To The Jungleen) ja levyn nimibiisi. Varsinkin viimeinen saa aina niskakarvani pystyyn ja kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Levyn päättävät Hot Line ja Keep It Warm ovat lähes vinyylin täytettä. Molemmissa kappaleissa on lyhyet hienot hetkensä, mutta kokonaisuutena ne eivät kanna aivan loppuun asti. Hot Line toimi keikoilla paljon paremmin kuin studioversiona. Keep it Warmissa kannattaa kuunnella Geezerin bassokuviota.

Black Sabbathin Born Again-kiertueen konserttitallenteita olen hankkinut nyt vanhemmalla iällä muutaman. Konsertteja löytyy sekä vuoden 1983 Euroopan ja Kanadan että 1984 Amerikan kiertueilta. Osa on äänitykseltään ja bändin esitykseltään aivan loistavia, osa bootlegeista ei tee oikeutta tuolle Black Purplelle ollenkaan. Ehdottomina aarteina kokoelmassani pidän tuota jo mainitsemaani Helsingin keikkaa ja Worcesterin äänitettä, jonka äänenlaatu on melkein parempi kuin virallisen Live Evilin.

Born Again-levyllä ja kiertueella Black Sabbathissa lauloi Ian Gillan, joka 1984 kiertueen jälkeen palasi Deep Purpleen.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit