Van Halen: Van Halen




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 410. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Heavy rock, kuten kaikki taiteenlajit, tarvitsevat aika ajoin oman uudistajansa. Eddie Van Halen, Alex Van Halen, David Lee Roth ja Michael Anthony tulivat USA:n länsirannikon kuumilta klubeilta ja hioivat neljä vuotta bändiään kunnes keväällä 1978 räjäyttivät pankin ja mullistivat kerralla kymmenen vuoden ikään ehtineen musiikigenren. Heidän esikoislevyn jälkeen mikään ei ollut enää kuin ennen. Jos syksyllä 1966 Jimi Hendrix'in nähdessään kitarasankari Jeff Beck totesi kollegoilleen Jimmy Pagelle ja Eric Claptonille heidän kaikkien joutuvan eläkkeelle, moni superkitaristi taisi ajatella samoin 12 vuotta myöhemmin kuunnellessaan Van Halen ykköstä.

Van Halenin vuosien 1974-1977 demo- ja keikkaäänityksiä kuunnellessa havaitsin bändin startanneen tyypillisenä coverbändinä, mutta vuosi vuodelta se kehittyi kohti omaa hyvin tunnistettavaa soundiinsa. Harmi ettei bändi ole ollut aktiivinen oman historiansa julkaisemisessa. Se taatusti kiinnostaisi bändin miljoonia faneja.

Van Halen I on yksi rokin historian menestyneimmistä debyyteistä. Siinä kiteytyy 35 minuutissa kaikki mikä hardrockissa on oleellista: Loistava ja mielikuvituksellinen kitaristi, showmanshipiä omaava laulaja, höyryveturin lailla bändiä eteen päin ajava rumpali sekä loistava basisti, jonka taustalaulut toimivat mallikkaasti. Levyn biiseistä ei kannattaisi nostaa erityisesti esille mitään, koska levyn erinomaisuus ei rakennu jostakin tietystä kappaleesta vaan sen selkeästä kokonaisuudesta.

Heti Runnin' With The Devilin alussa kuultavat autontorvet kertovat missä mennään. Ja hanska pitää aina On Firen viimeisiin henkosiin saakka. Kitarasoolon ympärille rakennettu Eruption on toki poikkeuksellisuudessaan levyn hienoimpia hetkiä. Vahinko että tuottaja Ted Templeman ei laittanut levylle biisitä pidempää versiota. Guitar World -lehti listasi maailman parhaat soolot ja sijoitti biisin kakkoseksi heti Jimmy Pagen Stairway To Heavenin perään. Oma suosikkini on sittenmin usein samplattu Ain't Talkin' Bout Love. Levyllä on kahdeksan oman vokaalikappaleen lisäksi kaksi erinomaista lainakappaletta, Kinksin You Really Got Me ja blueskitaristi John Brimin Ice Cream Man. Jopa Ray Davies pitää bändin versiota You Really Got Mesta omaa brändiään parempana. 

Van Halen ennätti saavuttamaan 10 miljoonan myydyn levyn rajapyykin ennen kuin Warner julkaisi siitä lopulta 2000 remasteroidun painoksen, joka on erittäin suositeltava vaikka ei sisälläkään muuta kuin levyn 11 monille niin tuttua biisiä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit