Disconnect




Kun kavereilta kysyy ovatko he kuulleet John Wesleyn uusinta soololevyä, saa vastauksesi kysymyksen:"kuka hän on?" Eikä tuo mikään ihme olekaan. Lyhyeiden tapaamisiemme perusteella John on, ainakin amerikkalaisella mittapuulla, hiljainen ja vaatimaton kaveri, joka ei pidä itsestään meteliä. Intohimoinen musiikin suhteen hän on. Pestin Marillionin lämppärinä hän ansaitsi aikanaan Steve Rotheryn kitaroita huoltamalla ja soittelemalla. Toinen Marillion-Steve, eli Hogarth, pyysi Johnia esiintymään ennen illan pääesiintyjää. Noiden lämppärikeikkojen jälkeen John työskenteli, yllätys, yllätys, Marillionista tutun Fishin kanssa. Johnin soittoa ja kappaleita kuullaan Derek Dickin Fellini Days -levyllä. Porcupine Tree on kuitenkin se juttu, jota kautta, ainakin progesta pitävien, pitäisi John tuntea. Hän on kuulunut yhtyeen kiertue- ja studiokokoonpanoon useamman vuoden ajan. John on se kikkarapäinen PT-kitaristi, joka laulaa vähemmän. Soittipa hän myös Steven Wilsonin ensimmäisellä soolokiertueella. No nyt tiedätte kenestä on kyse.

On John omaakin musiikkia tehnyt. Disconnect on hänen seitsemäs soololevynsä. Sen nimi ja teema tulee siitä irrallisuuden tunteesta, jota sotilaat kokevat palattuaan rintamalta siviiliin. Ongelma on Yhdysvalloissa ihan todellinen. Veteraaneja on koko ajan enemmän. Paitsi nimikappale, myös levyn muut sävellykset käsittelevät tai ainakin hieman sivuavat teksteissään tuota aihetta. Mikään varsinainen teemalevy Disconnect ei silti ole.

Musiikiltaan Disconnect on progressiivinen kitaralevy. Pitkiä kitarasooloja kuullaan paljon. Mitastaan huolimatta ne eivät ole mitään tyhjänpäiväistä tiluttamista, vaan Johnilla on niissäkin sanottavaa. Hänen soundinsa on vahva ja soitto-ote paljon voimakkaampi kuin voisi hänen pestiensä perusteella kuvitella. Tyyliltään levy menee jonnekin Musen, Rushin, U2:n, Porcupine Tree ja Pink Floydin kulmille. Kaikilta lainataan vähän, mutta omaa tyyliä ja juttua kadottamatta. Sinkkubiisi Maybe Mary Willille toivoisi soittoa kotimaisilta kanavilta. Se sopisi sinne Von Hertzen Brothersien ja kumppanien sekaan. Olen sanonut sen usein ja sanon sen nyt taas:"Tämä on yksi vuoden parhaista julkaisuista".

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit