Outsider




Fanithan tämän jo varmasti tietävätkin, Outsider on Uriah Heepin 24. studiolevy. Ja kitaristi Mick Box on edelleen mukana. Pari edellistä levyä ovat olleet kerrassaan energisiä ja hommastaan innostuneen yhtyeen tekemiä. Kun solisti Bernie Shaw ilmoitti viime syksyn keikalla, että bändi aloittaa uuden levyn äänitykset heti vuodenvaihteen jälkeen, en ollut uskoa korviani. Uutta materiaali jo nyt! Kuinka hienolta moinen lupaus kuulostikaan. Keikka oli erinomainen.

Ja toden totta, tammikuussa bändi roudasi soittovehkeensä Liscombe Park Studioille,  Englannin Buckinghamshiressä. Myös edellinen studiolevy, kolmen vuoden takainen Into the Wild, äänitettiin siellä ja jälki oli erinomaista. Eikä aikaakaan, kun Frontiers Records ilmoitti, että Outsider-nimisen levyn ilmestymispäivä on 6.6. Seuraavana päivänä he osallistuvat Kivenlahtirockiin. Ja kun Suomeen tulevat, toki he soittavat neljä muutakin keikkaa. Niistä saa joku muu kertoa. Tämä juttu rönsyilee jo muutenkin ihan tarpeeksi.

Uusi basisti Dave Rimmer ei vakuuttanut vielä Circuksen keikalla. Ei hän Trevor Bolderin saappaita täytä myöskään levyllä. Uusi rytmiryhmä on kyllä tiukka, mutta ehkä turhan metallinen ja suorasoittoinen tämän yhtyeen tarpeisiin. En muista kuulleeni tuplabasareita Lee Kerslaken aikana. Nyt Russell Gilbrook viljelee niitä enemmän kuin on tarpeen. Levyn on yleislinjaltaan nopeampi kuin edellinen. Virtaa siis edelleen on. Phil Lanzonin Hammond pauhaa ja köörit raikaa, kyllä tämän Uriah Heepiksi tunnistaa. Aina sen on tunnistanut. Vaan jotenkin homma ei nyt toimi. The Outsider ei hyvästä soolostaan huolimatta ole uusi Easy Living. Nyt  tuntuu siltä kuin tuolla kohkaamisella yritettäisiin peitellä vähän heppoisia kappaleita.

Pohjanoteeraus on Rock The Foundation. Se on yksi laatuseulan läpi päässeistä lipsahduksista. En tiedä miksi, mutta jonkinlaisena fanina, jotenkin nolottaa taas. Tulee paha flashback Uriah Heepin 80-luvun levyistä, joilla tekstit aiheuttivat lähinnä tirskuntaa. Looking At You ei ole esikuvansa veroinen, vaikka taitaa nopeampi ollakin. Myös seuraavana kuultava Can’t Take That Away kuulostaa kovin tutulta ja kasarilta. Bändin olisi pitänyt pysyä siinä 70-luvun meiningissä.

Ettei tämä arvio nyt ihan tyrmäämiseksi mene, täytyy tunnustaa, että levyn avaava Speed Of Sound on kelpo kappale. Ei se ihan nimensä mukaiseen vauhtiin ja menoon yllä, mutta sitä rakennellaan kivasti. Hieman progemainen The Law on myös hyvä. Levyn parasta antia taitaa olla raskas ja alakuloinen Is Anybody Gonna Help Me? Levyn päättävä Say Goodbye jyrää ja runnoo, mutta en ole siitä ihan varma onko se hyvä vai huono juttu. Sama pätee Uriah Heepiin.


Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit