Johnny Copeland: Texas Twister




Vaikka tutustuin sähköiseen bluesiin, ja hankin genren ensimmäiset levyni jo teini-ikäisenä 80-luvun alussa, Johnny Copeland ja useat muut Chicago bluesin muusikot tulivat itselleni tutuiksi vasta 2000-luvulla. Ensimmäinen Copeland-levyni oli hänen, Robert Crayn ja Albert Collinsin yhteinen, Grammy-palkittu Showdown! Lainattuani kirjastosta useasti hänen soololevyjä hankin lopulta 2014 Texas Twisterin ja muutaman muun vinyylin kokoelmaani.

Stevie Ray Vaughan oli esiintynyt 70-luvulla useasti Copelandin kanssa ja hän piti itseään 17 vuotta vanhempaa ja jo 1957 ensilevynsä julkaisutta texasilaista yhtenä esikuvistaan. Ei ole siis mikään ihme että SRV suostui kutsuun soittaa muutamalla levyn raidalla. Tätä levyä ei kuitenkaan tarvitse hankkia vain näiden biisien takia. Copeland on yksi tyylikkäimpiä blueskitaristeja ja Texas Twister on kaikin puolin laatujulkaisu. Valtaosassa biiseistä kuullaan myös torvia, mutta ne ei ole aivan omaan makuuni ja ehkä siksi simppeli Blues I De Go Now nousee levyn kappaleista omaksi suosikiksi.

Copeland muuten esiintyi Stevie Ray'n lämppärinä Montreuxissa 1985 ja vierailee SRV keikalla kolmen biisin ajan. Hän on siten myös keikasta julkaistulla DVD:llä (mutta on mukana CD:llä vain yhdellä kappaleella).

Kolme vuotta LP:tä myöhemmin julkaistu CD ei ole samasta kannesta ja nimestä huolimatta musiikillisesti identtinen vinyylijulkaisun kanssa. Se on kokoelma neljästä Rounder-yhtiön julkaisemasta levystä. Itselläni on tästä albumista sekä US että UK painos.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit