World Wide Live 2004 (video/audio)




En seurannut 2000-luvun alussa Micheal Schenkerin uraa. Kuuntelin kirtaristin 2003 julkaistun Arachnophobiac-albumin vasta vuosia myöhemmin. Kiertuevideon näin vasta 2014, jolloin löysin sen divarista muutamalla eurolla. En ole varma olenko menneen 7 vuoden aikana katsonut sitä toista kertaa sillä tänään katseltuna tuntuu että dementia on edennyt  sillä en juurikaan muistanut bändin lavailmettä.

Michael Schenker Groupin 2000-luvun alun miehityksessä ei ole itselleni tuttuja muusikoita. Laulaja Chris Logan oli mukana jo 2001 julkaistulla Be Aware Of Scorpions, mutta muuten studiolevyjen miehitys ei ole säilynyt tälle kiertueella asti. Loganin lisäksi kitaristi ja kosketinsoittaja Wayne Finlay oli mukana jo 1999 äänitetyllä The Unforgiven World Tour -livellä. (Finlay on sittemmin jatkanut tiivistä yhteistyötä Schenkerin kanssa).

Michael Schenker näyttää paikoin väsähtäneeltä, ja pipo silmillä soittava pelimanni vaikuttaa parhaat päivänsä nähneeltä. Onneksi muu porukka kompensoi tilannetta ja varsinkin basisti James Jonesin lavaolemus on paikoin todella punk. Rumpali Pete Holmes piiskaa ryhmää tanakalla kompilla ja musiikillisesti bändi on yllättävän hyvässä kuosissa. Schenker oli lähtenyt pari vuotta aiemmin UFO:sta, mutta sitä ei juuri hänen setistä huomaa sillä puolet biiseistä tulee heiltä ja puolet MSG:ltä, näistä kaksi tulee uudelta Arachnophobiac-levyltä. 

Puolalainen kuvausryhmä on saanut aikaiseksi ihan laadukasta kuvamateriaalia, mutta 2004 ei heilläkään ole ollut käytössä HD-tason kameroita, joten isosta televisiosta kriittisesti katsottuna kuvajälki on paikoin rakeista ja röpelöistä. Vielä heikompaa on julkaisun monikanavamiksaus. Sinne on laitettu niin vähän infoa ja nekin enimmnäkseen tumpalin pellin iskuja. Itse katselen keikan mieluiten stereona.

Petri Myllylä /28.01.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit