Van Halen: OU812




Ostin OU812-levyn heti sen ilmestyttyä keväällä 1988. Muistan tuona kesänä kuunnelleeni aivan muuta musiikkia. Seuraavan parinkymmenen vuoden aikana hankkimanai levy sai niin niukasti kodissani soittoaikaa, että lopulta 2000-luvulla laitoin sen kiertoon.

Innostuttuani vinyylilevyistä nappasin divarista mukaani uudenveroisen OU812:en. Vasta kotona ihmettelin levyn lyhyyttä. CD:n päättävä Little Feat -cover A Political Blues oli ollut laserlevyn ostoon kiihdyttävä bonus. Vinyylin omistajan on siis pakko tulla toimeen lyhennetyn version kanssa. Nyt olen kuunnellut hankkimaani vinyyliä varmasti enemmän kun mitä kuuntelin levyä sen ilmestymisvuonna. OU812 myös kuulostaa aiempaa paremmalta, varsinkin vinyylin kakkospuoli on minun mieleen. Sen avaava Source of Infection ja päättävä ja lähes kuusiminuuttinen Sucker In A 3 Pieces ovat hyviä hard rock rypistyksiä, mutta niiden välistä löytyvät levyn suosikkibiisini Finish What Ya Started sekä Feels So Good. Niistä ensimmäinen voisi hyvinkin olla vaikka Woman And Children First -albumilta.

Levyn suurin yllätys on sen pituus. Bändin David Lee Rothin aikakauden levyjen keskiarvopituus jää noin 32 minuuttiin, eikä edellinen 5150 sekään ole kuin 43 minuuttinen. Sitä vastoin OU812 on bändin ensimmäinen yli 50 minuuttinen levy. Bändin julkaisupolitiikan siirtyminen CD-aikakauteen tapahtui siis nopeasti. Levy ei menestynyt aivan yhtä loistavasti kuin edeltäjänsä ja Sammy Hagar kirjoittaa Red-kirjassaan heillä olleen hionoisia vaikeuksia myydä kaikkia halleja täyteen ja kiertueen tulos jäikin jälkeen kahden vuoden takaisesta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit