The Elvin Bishop Group




Ostin amerikkalaisesta divarista 2014 ison kasan Elvin Bishopin levyjä. Nipusta puuttui kuitenkin miehen kaksi ensimmäistä Elvin Bishop Groupin albumia. Laiton haun päälle ja kun puoli vuotta myöhemmin sain tämän albumin ensikuunteluun hämmennys oli aika suuri. Myöhempi 70-luvun tuotanto sisälsi paljon sellaista tyylikästä mutta paikoin turhankin viihteellistä musisointia. Oletin pienelle yhtiölle tehtyjen kahden ensimmäisen levyn sisältävän enemmän bluesia. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit