Mystoria




Lueskelin vanhoja Classic Rock –lehtiä ja silmäni sattuivat Amplifier-juttuun ajalle ennen yhtyeen ensimmäistä levyä. Bändi oli juuri lähdössä kiertueelle kaverinaan Therapy?, joka soittaa pikemminkin punkkiin kuin progeen kallellaan olevaa ärhäkkää rockia. Mietin, että kyllä on bändi kasvanut ja muuttunut noista ajoista. Kymmenen vuotta on aika pitkä aika.

Vielä vuoden 2006 Insiderilla Amplifier kuulosti musiikillisesti Black Sabbathin ja Pink Floydin välimaastoon menevältä voimatriolta. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt The Octopus oli jo ihan silkkaa progea, vaikka bändin soundissa vielä rosoa ja säröä olikin. Viime vuonna ilmestyneeltä Echo Streetiltä nuo elementit puuttuvat ja yhtye keskittyy olemaan progressiivinen Steven Wilsonin ja kumppaneiden hengessä ja tyylissä.

Odotin jatkoa Echo Streetille. Sitä en ihan saanut, vaikka Open Up tuolta levyltä voisikin olla. Mystoria on paluuta rokimpaan soundiin ja ilmaisuun. Bändi on kertonut treenanneensa kappaleita monta kuukautta ennen studioon menoa. Siellä biisit soitettiin muutamassa päivässä livenä talteen. Musiikki onkin iskevämpää ja samalla jollain tapaa vapautuneempaa, mutta silti iloisempaa kuin aikoihin. Avausraita Magic Carpet olkoon esimerkki säröisestä iskuraidasta. Voiko grungea ja progea yhdistää? Voiko noissa musiikkigenreissä murjottamatta? Cat’s Cradle on joka tapauksessa hilpeä. Saako brittiläinen ryhmä kuulostaa Von Hertzen Brothersilta?  Amplifier tekee niin. Kuunnelkaa Bride, jos ette usko.  

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit