Double Fantasy




Muistan edelleen sen joulukuisen aamun kun koululuokkamme valui aamun ensimmäiselle tunnille. Musiikkia diggaileva kaverini Karri oli kuullut aamuradiosta että John Lennon on ammuttu aamuyöllä ja hän on kuollut. Kaiversin tunnin aikana pulpettiini Lennonin nimen, ristin ja virheellisen kuolinpäivän (kuolinhetkellä Suomessa oli jo 9.12).

Double Fantasy on tavallaan puoliksi John Lennonin soololevy, puoliksi Yoko Onon soololevy. Molemmat ovat nimittäin tehneet levyllä laulamansa kappaleet itse. Koska albumi jäi Lennon viimeiseksi, sitä ei ehkä ole ollut niin helppoa kritisoida. En ryhdy kainostelemaan vaan kerron oman näkemykseni ja se ei anna Double Fantasylle suitsutusta. Lennon biisit ovat parhaimmillaan upeita. Esimerkiksi Woman ja Beautifull Boy ovat upeita teoksia, mutta joukossa on myös keskinkertaista ja pliisua musaa. Yoko Ono ei ole koskaan ollut itselleni suuri muusikko ja siksi tuntuu ihmeelliseltä että hän on tällä levyllä näin vahvasti mukana. Lennonin olisi pitänyt pitäytyä omassa soololevyssä vaikka pari Onon kappaletta tuovatkin levylle oman piristävän ilmeen. 

Tuotannoltaan levy on pönäkkä, lasvegasmainen. Ei ihme että Jack Douglas ja Yoko Ono tekivät siitä Stripped-version 2000-luvulla. Jos lukija haluaa tähän levyyn tutustua, suosittelen juuri tätä riisuttua painosta. Siinä sävellykset ja laulu nousevat paremmin esille. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit