Subsurface




Jo ennen kuin Thresholdin Subsurfacen laittaa soimaan, tietää mitä tuleman pitää. Bändin on tehnyt kimuranttia proge-metalliaan jo ties kuinka kauan. Yhä vaan jaksavat pinnistää ja suoltaa uusia kipaleita niistä samoista ideoista kuin niin monet muut bändit tässä genressä. Palikat ovat aina samat, toiset järjestävät ne vaan paremmin paikoilleen.

 

Tällä kertaa Threshold kuitenkin yllättää positiivisesti. Aiemmin bändi yritti mahduttaa neliötä ympyrään, tehden musiikistaan ärsyttävän kantikasta ja vaikeaselkoista, mutta nyt ovat palat loksahtaneet kohdilleen. Subsurfacen kappaleista on hiottu turhia särmiä ja rytmikoukkuja pois ja jäljelle on jäänyt, jos nyt ei aivan helmiä, niin varsin hyviä metallikappaleita kuitenkin. Kosketinsoundeja pehmentämällä on saatu levylle lisää sävyjä. Miksi koskettimien pitäisikään soida yhtä rankasti kuin kitaroiden?  Myös kitarat soivat jotenkin melodisemmin kuin aiemmin. Varsinkin soolosoundit ovat parantuneet kovasti. Kyllä bändin kokonaissoundin silti yhä tuntee.

 

Mission Profile on yksi bändin parhaista sävellyksistä. Jos siinä olisi jätetty kikkailu sooloissa vielä vähän vähemmälle, se olisi ollut nappisuoritus. Ground Controlin palaset eivät aivan natsaa, tai osia on lipsahtanut mukaan jostain toisesta kappaleesta. Opiumista eteenpäin levyä kelpaa taas kuunnella. Opiumissa on niin julistava tai lähes saarnaava kertosäe, että Scorpionsin esittämänä kappale olisi hitti. The Art Of Reason toimii yli kymmenen minuutin järkäleeksi ihmeen hyvin.

 

Jotenkin Subsurfacen kuunneltuaan tulee olo, että näinköhän niillä bändin aiemmillakin levyillä olisi ollut hetkensä? Subsurfacen hetki on nyt!

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit