Blood In, Blood Out




Vasta keväällä fiilistelin Steve ”Zetro” Souzan uuden bändin Hatriotin debyyttilevyä. Voipi olla että Exoduksen keulakuva Gary Holt on tehnyt samoin, sillä Zetrolle kävi kutsu bändiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Uutta verta sisään ja tuoretta materiaalia ulos. Jos homma tökkii yhtään, ei elämää kannata haaskata, vaan pitää pistää palaset kohdilleen. Jos joku ryppyilee ja yrittää tehdä elämästäsi helvetin. Revit hänet kappaleiksi ja sirottelet suolaa haavoihin. Niin se menee. Näin aikakin, jos Holtin sanoituksia on uskominen.

Blood In, Blood Out jatkaa tyylillisesti siitä mihin Exodus jäi Zetron edellisellä Tempo of The Damned -levyllä. Kappaleet ovat aavistuksen lyhyempiä kuin parilla edelllisellä levyllä ja vauhtia on tullut muutaman napsun verran lisää. Ainahan bändi on äärimmäisen vihainen ollut, mutta Zetron kanssa tuohon vihaan tulee mukaan sellaista väkivaltaisuutta, ettei Rob Dukes, vaikka erinomainen Exodus-solisti olikin, pystynyt aivan samaan. Kaksi edellistä levyä, vaikka niillä hienoja hetkiä olikin, olivat jonkin tason pettymyksiä. Ainakaan mielestäni Exodus ei toiminut ihan tasollaan.

Nyt homma pelaa! Raskasta hip hop -biittiä! Mitä ihmettä? Black 13 avaa pelin uhkaavasti. Dan The Automator on luonut kappaleen alkuun hyvin apokalyptisen tunnelman. Harmi vaan ettei tuota futurista äänimaailmaa kuulla levyllä enempää. Toisaalta, tämä levy on hyvin perinteistä thrash metallia, joten ehkä uusiutuminen onkin hyvää pitää minimissään. Saahan sitä mausteita silti käyttää. ’

Nimiraita lähtee Tom Huntingin nopealla fillillä ja sitten mennään. Tämä on Exodusta nopeimmillaan. The Last Act of Defiance tulee mieleen. Collateral Damage on saman tyylistä materiaalia. Salt The Wound on sanoitusvideokappale. Sillä kuullaan Kirk Hammettia ensimmäisen kerran virallisella Exodus-levyllä. Hänhän soitti ensimmäisellä demolla. Biisi iskee vähän samaan tyyliin kuin Tempo-levyn Black List. Aihekin on vähän samanlainen. Älä ärsytä näitä tyyppejä!

Body Harvest otti useamman kuuntelun auetakseen. Kappale on nopea ja pitkä. Jollain tapaan siitä tulee mieleen Impact Is Imminent -kiekon materiaali. Sanoja on paljon. Toisaalta nykivä ja yllättävän rauhallinen riffittely ennen sooloja on jotain uutta Exodukselta. Kuuluuko tässä Holtin työnantajan, eli Slayerin, vaikutus? Sooloista ei kuulu. Niissä on jopa Machine Headin levyiltä tuttuja kahden kitaran juttuja. Hienoa!

Ollessaan ulkona Exodus-kuvioista Zetro perusti puolihuvikseen Dublin Death Patrol -nimisen bändin yhdessä Testament-solisti Chuck Billyn kanssa. Heiltä on käsittääkseni tullut pari ihan kelvollista levyä. Ei ole siis kokonaan yllätys, että Billy käy hönkimässä karjahduksiaan Btk-raidalla. Ai jestas tällä bändillä on hienoa groove. Basisti Jack Gibson ja rumpali Tom Hunting on hurjan aliarvostettu rytmiryhmä.

Jos Btk:lla vähän rullattiin, niin Wrapped In The Arms Of Rage lisää pökköä pesään. Perinteiseen tyyliin laulu alkaa vasta minuutin alkukiihdytyksen jälkeen. Biisi itsessään voisi olla vaikka nyky-Judas Priestin kataloogista. Exodus yllättää. My Last Nerve laskee vauhtia. Nyt ollaan Force of Habit -tyylisen materiaalin parissa. Zetron ääni on mielettömän upea. Hän rääkyy melodisesti.

Numbilla mennään taas kovaa. Andy Sneap tietää miltä Exoduksen rumpujen kuuluu kuulostaa ja tällä biisillä ne napsahtelevat juuri oikein. Kertosäe tuo taas vanhat ajat mieleen. Honor Killings jatkaa melkein samalla meiningillä. Vauhtia piisaa. Nyt kuullaan vähän köörejäkin. Food For The Worms on levyn iso, raskaasti alkava, mutta sitten nopeana jatkuva päätöskappale. Se on varsinainen riffikokoelma. 

Voi olla että sanon näin melkein jokaisen Exodus-kiekon jälkeen, mutta tänään tuntuu siltä että Blood In, Blood Out on bändin paras. Ainakin se on hienoin Bay Area Thrash-levy melkein kymmeneen vuoteen. Odotan Machine Headin vastavetoa.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit