Tempo of The Damned




Exoduksen edellisestä studiolevystä Force Of Habit (1992) on aikaa jo reilut yksitoista vuotta. Force Of Habit oli hyvä levy, mutta ilmestyi pari vuotta liian myöhään. Grunge ja kaikki muut trendit ajoivat Exoduksen ohi ja levy jäi monilta kokonaan huomaamatta. Tuohon levyyn oli kuitenkin sijoitettu hurjasti aikaa rahaa ja odotukset olivat olleet korkealla. Siksi pettymys floppaamisesta oli erityisen kova. Laulaja Steve ”Zetro” Souza sai toimia syntipukkina ja kenkää. Syyksi erottamiseen sanottiin rock star-käyttäytyminen kiertueilla.

Ei mennyt kauaa kun Exodus hävisi kokonaan San Franciscon bändikuvioista. Pian alkoi kuitenkin kuulua huhuja kitaristi Gary Holtin Wardance projektista. Muutkin soittajat pysyivät aktiivisina. Vähitellen Exodus alkoi esiintymään erilaisissa pienissä kekkereissä milloin milläkin kokoonpanolla.

Maaliskuussa 1997 kiusaus kasvoi liian suureksi ja Gary Holt suostui kunnolliseen Exodus reunioniin. Laulajana oli taas alkuperäinen rääkyjä Paul ”Piranha” Baloff, rummuissa Tom Hunting, toisessa kitarassa Rick Hunolt ja bassossa Jack Gibson, jonka Holt toi mukanaan Wardancesta.

Tuo varsin hyvän vastaanoton saanut uusi alku dokumentoitiin Another Lesson In Violence-livelevylle. Kaikki näytti taas hyvältä Exoduksen leirissä. Mutta Exodus on bändi, jolle kertyy vastoinkäymisiä enemmän kuin omiksi tarpeiksi – Paul Baloff sai aivohalvauksen ja kuoli 2.2.2002. Bändi ei kuitenkaan lannistunut, vaan kutsui mikin varteen - kenet muun kuin - Zetron.

Nyt Exodus on tullut takaisin oikein kunnolla. Grunge on pois muodista ja taas on aika tanssia myrkyllistä valssia. On aika tarjoilla kavereille kyynärpäätä ja mustaa silmää. Kaaduit? Nouse ylös – täältä pesee nyt lisää!

Levyn avaava Star Spangled Banner on tiukinta thrash-metallia sitten Exoduksen vuoden 1989 Fabulous Disaster levyn. Kitarasoundit ovat erittäin kireät ja rummut napsaavat niin kuin niiden pitääkin. American Way saa taas kerran kuulla kunniansa.

War Is Thy Sheppardilla kuullaan aivan uudenlaista Zetroa. Kaveri on aina ollut kova latelemaan sanoja rivissä, mutta nyt hän tekee sen sellaisella kiihkolla ettei mitään rajaa. Kuka häntä on ärsyttänyt? Holt/Hunolt kaksikko on mielestäni paras thrash metal-kitaristipari ikinä. Nytkin kitara laulaa hienosti kun on sen aika ja paikka. Muuten kitaraa väännetään kammesta ja se valittaa kuin sika pistettäessä.

Bändi on edelleen erittäin vaarallisen kuuloinen. En haluaisi joutua näiden kavereiden mustalle listalle. Blacklist on ensimmäinen Force of Habitista muistuttava kappale, eli vähän rennompi, vähän vähemmän päällekäyvä. Vaikka tekstissä luvataan kyllä turpaan.

Shroud Of Urine ei jätä ketään kylmäksi. Päinvastoin urea lämmittää oikein mukavasti. Zetro on löytänyt räyhäämiseensä aivan uusia sävyjä. Joku voisi erehtyä kutsumaan tuota laulamiseksi.

Forward Marchilla sanoja ja asiaa taas riittää, Chuck D varo vaan. Seitsemän ja puoli minuuttia vähän kokeilevampaa Exodusta. Outoa miten näin tiukasti soitetut kappaleet rullaavat niin upeasti.

Culling The Herd on jotenkin Force of Habit- biisin henkeen tehty kappale. Culling The Herdin kitarasoolossa on tekemistä tämän päivän tiluttajille. Soolo ei ole vaikea, mutta onpa vaan upeasti toteutettu.

Sealed With A Fistillä pistetään perheasiat kerralla kuntoon. Kappale on Zetro-klassikko jo nyt. Sabbatista ja Skycladista tuttu Martyn Walkyer on ollut mukana kirjoittamassa näiden kappaleiden tekstejä ja mielestäni hän on onnistunut hyvin. Nämä ovat parhaita Exodus-lyriikoita ikinä. Mukana on paljon vakavaa asiaa, mutta jutut on kerrottu kuitenkin kieli edes vähän poskessa. Exodus on tosissaan, muttei saarnaa.

Throwing Down on vanha Wardance biisi, joka on saanut nyt uuden käsittelyn. Kuunnelkaa ihmiset näitä kitarasooloja – käy soittamassa ilmakitaraa – nämä ovat upeita. Exodus ei hienostele millään lailla. Se runnoo ja katsoo korkeintaan välillä olkansa yli mitä jäi jälkeen.

Metallica pölli aikanaan kitaristi Kirk Hammetin Exoduksesta. Hammetin kirjoittama Impaler oli ensimmäisiä Exoduksen biisejä. Nyt tuo rivakka ralli on nauhoitettu ensimmäistä kertaa kunnolla studiossa. Exodus on jättänyt jälkeensä joitakin sellaisia vetoja, jotka on jälkeenpäin syytä korjata. Aina syy ei ole ollut bändin, useimmiten syypää on löytynyt levy-yhtiöstä. Epäilen, että tämä biisi on osa Paulin kunnianosoitusta.

Levyn päättävä Tempo Of the Damned alkaa runnovasti ja kiihtyy sitten lähes The Last Act Of Defiancen nopeuksille. Kitaraa roikotettaan kammesta, sitä venytetään ja silitellään sitten nätisti – Exoduksen kitarasoolot ovat oma upea lukunsa musiikin historiassa.  

Tempo Of The Damned julkaistiin  2.2.2004 – 2 vuotta Paul Baloffin kuoleman jälkeen.

 

 

Tero Honkasalo

 

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit