Shovel Headed Kill Machine




Vuosi Tempo of The Damnedin jälkeen Gary Holt on täällä taas! Hyvällä syyllä voi sanoa, että hän on vittumaisempi kuin koskaan ennen. Shovel Headed Kill Machinella saavat kuulla kunniansa niin monet eri tahot, että niitä ei viitsi edes laittaa riviin ja järjestykseen. Sanotaan vain niin, että Holt jaksaa piruilla kaikelle maan ja taivaan, sen uskovaisten, välillä.

Shovel Headed Kill Machine on siis teksteiltään aitoa Exodusta. Sitä se on myös musiikiltaan, huomattavista miehistövaihdoksista huolimatta. Uusissa soittajissa ei ole mitään vikaa. Paul Bostaphin rummutus ja Lee Altuksen kitarointi ovat ehtaa tavaraa. Jo Paul Baloff aikanaan loi sen standardin jolta Exodus-laulajan on pitänyt kuulostaa ja uusi karjuja Rob Dukes mahtuu noihin raameihin helposti. Robin äänessä on paljon Baloffia, Exoduksen edellistä laulajaa Zetro Souzaa sekä Kreatorin Milleä. Hän on siis täysverinen thrash metal –laulaja.

Pyromaniasta kertova Raze käynnistää levyn erittäin räväkästi. Yhtään ei jää jälkeen iskevyydessä yli kahdeksan minuuttinen Deathamphetaminekaan. Vasta neljäntenä kuultava Shudder to Think tuo pientä helpotusta levyn kuuntelijan tärykalvoille. Ei tuokaan kappale mikään tuutulaulu ole, mutta Exoduksen ollessa kyseessä, se on lähes balladi. I Am Abomination saa taas vauhdin päälle. Pedofiilipapeista kertova Altered Boy on tällä hetkellä suosikki kappaleeni. Se on vain niin sairas! Levyn lopuissa kappaleissa ei juuri hengähdetä. Going, Going, Gone, Now Thy Death Day Come ja 44 Magnum Opus ovat silkkaa tappoa! Tästä on jopa Gary Holtin vaikea viedä thrash metallia enää pitemmälle, mihinkään suuntaan. Shovel Headed Kill Machine käynnistyy ehkä Exoduksen nopeimpana kappaleena, hyytyy sitten runnomaan hetkeksi lähes paikoillaan ja kiihdyttää taas loppua kohden täyteen vauhtiin.

Voi olla että Shovel Headed Kill Machine on Exoduksen paras levy. Se voi kuulostaa aluksi hieman tasapaksulta, nopeutensa takia, mutta anna sille aikaa ja huomaat sen tehon. Tämä hautaa isommatkin ongelmat.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit